Taivassanomat 2/2017

KIITOSKIRJE

”Iloitse Herran, sinun Jumalasi, edessä..”
5 Moos. 16:11. Jes. 12. 49:13. Sef. 3:14.
”Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, Hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt, Hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi.” Psalmi 103.

”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta.” 1 Piet. 1:3.

Syntimme on sovitettu Golgatalla. Saimme ottaa vastaan armon ja anteeksiantamuksen Jeesuksen sijaisuhrin kautta, ”uskon kautta Hänen vereensä”. Room. 3:23-25. Siitä armon tilasta versoo puhtaan sydämen kiitos Jeesukselle, joka on ”täynnä armoa ja totuutta!” Joh. 1:14. Pyhä Henki johdatti meidät ensin synnintuntoon. Ja ”minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani. Minä sanoin: ´Minä tunnustan Herralle rikokseni`, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani. Sela.” Psalmi 32:5. / ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon. Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla; mutta joka sydämensä paaduttaa, se onnettomuuteen lankeaa.” Sananl. 28:13,14.

Uskoon tulo on elämämme suurin ja ihanin asia! 2 Kor. 6:1,2. Ylistys Jumalalle! ”Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä.” Hebr. 8:12. Jumala ei muista virheitämme, jotka olemme tunnustaneet Hänelle. 1 Joh. 1:7-9. Meidänkään ei tule muistaa menneitä syntejämme, ei omiamme, mutta ei varsinkaan lähimmäistemme syntejä. ”Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa!” 1 Kor. 13:5. Rakastamme jokaista veljeämme ja sisartamme. Olemme saman Isän lapsia matkalla samaan ikuiseen päämäärään. Näkyvä uskovien välinen rakkaus on ylistyksen aihe? Halleluja! Joh. 13:34,35. 1 Joh. 4:19. Psalmi 100.

Mahtava kiitoksen aihe on, että Jeesus ”kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella!” Matt. 3:11. Apt. 2. ”Minut voidellaan tuoreella öljyllä.” Psalmi 92:11. Silloin lakkaa synkkämielinen parjaus ja vikoileva kapinamieli. Ruostuneet ovetkin lakkaavat narisemasta, kun saranat öljytään. Ei kitise eikä narise. Samoin tapahtuu, kun Jeesus voitelee omansa kiittämään ja ylistämään Jumalaa. Ei kuulu silloin ruostuneen uskonelämän kitinää. Kiitos Jumalalle! ”Ilo Herrassa on väkevyytemme!” Neh. 8:10. 1 Joh. 2:27. 2 Kor. 1:21,22. Jumalan rakkauden valtaamina emme yhdy valittajien ja nurisijoiden kielteiseen kitinään. Pimeys väistyy. Halleluja! Raamatulle vieraat menot ja opitkin poistuvat, koska eksytyksen henget eivät kestä olla siellä, missä puhdassydämiset kristityt kiittävät Jeesuksen veren voimaa. Evankeliumin vastaan ottanut Kandaken hoviherrakin ”jatkoi matkaansa iloiten” kasteella käymisensä jälkeen. Apt. 8:39.
Vapautettuina Jumalan lapsina yhdymme kiitoskuoroon taivaan enkelien kanssa. Halleluja! Joh. 8:31-36. ”4 Moos. 11.”

Jeesus on pian tulossa noutamaan omansa iäisiin majoihin. Hänen tulemuksensa odotus synnyttää meissä ylivuotavaa kiitosta! ”Olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.” Kol. 2:7. Tällaiseen pyhään ja armahtavaan ylistyksen ilmapiiriin ihmiset tahtovat tulla. Synnin ahdistama väsynyt ja stressaantunut ihminen tahtoo tulla ilolla täytettyjen kristittyjen joukkoon, jossa ei tuomita, vaan autetaan kärsivä syntinen vapauteen syntitilasta ja sisälle Jumalan tahdon tielle. Oikeassa ilmapiirissä on helppo luopua synneistään. Sivuteille joutuneet kristitytkin saavat uuden halun palata armon ja totuuden tielle.

Äänekkään kiitoksen tulee nyt lisääntyä Jumalan seurakunnassa, huolimatta siitä, että aikamme kielteiset uutiset masentavat ja myrkyttävät ihmisten mieliä. Puhdas kiitosmieli ja myönteinen elämänasenne on parantava lääke. On nimittäin vaara, että uskossa olevatkin saavat väärän mielen myrkytyksen. Maailman synkät uutiset sumentavat mielen, ja pelastuksen riemu voi vaihtua pahan vallassa olevan maailman asioista murehtimiseen. Room. 12:2. Matt. 6:25-34. Seurakunnan ilmapiiriä myrkyttää myös liiallinen eksytysten tutkiminen ja niistä puhuminen. Synnistä murehtiminen on kuitenkin oikein, jos se johtaa lopulta parannukseen ja kiitokseen. ”Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman.” 2 Kor. 7:10. Rehellisestä parannuksen teosta iloitsevat taivaan enkelitkin. Luuk. 15:10.

Jeesus on parantanut seurakunnastaan kielteisyyden vamman. Kiitos Herralle! Hän on antanut meille ”iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan”. Jes. 61:3. 52:1. Mutta Raamatun mainitsema ”toinen henki” vastustaa Pyhän Hengen vaikuttamaa äänekästä kiitosta ja Pyhän Hengen näkyvää, tuntuvaa ja kuuluvaa toimintaa. ”Kun tämä ääni kuului …” Apt. 2:6. 10:46. 19:6. sekä 4:30,31. 5:14-16. ja 1 Kor. 12:6. 2 Kor. 11:4, 14,15. 2 Tim. 3:5. Hautausmaalla on hiljaista. Elämä synnyttää ääntä. Saakoon siis äänemme julistaa Jumalan kunniaa.

Pyhä Henki sytytti meihin myönteisen kiitosmielen ottaessamme vastaan Raamatun opetuksen: ”Kaikki, mikä on TOTTA, mikä KUNNIOITETTAVAA, mikä OIKEAA, mikä PUHDASTA, mikä RAKASTETTAVAA, mikä HYVÄLTÄ KUULUVAA, jos on jokin avu ja jos on jotakin KIITETTÄVÄÄ, sitä ajatelkaa.” Filip. 4:8. Näin teemme. Aamen. Jes. 33:14-16. Jumala tahtoo omiensa olevan puhtaita ajatuksiltaan, sanoiltaan ja teoiltaan. Silloin voimme elää ”iankaikkisessa hehkussa”, Pyhän Hengen tulikasteen alla. Tämä on mahdollista jokaiselle, joka mm. ”tukkii korvansa kuulemasta veritöitä”, kielteisiä uutisia. Jes. 33:14,15. ”Meillä on Kristuksen mieli”, joka keskittyy kaikkeen hyvään ja oikeaan. 1 Kor. 2:16. ”Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sen tähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi.” Hebr. 1:9. Saamme ”ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.” Jes. 12:3.

Näin Jumalan sana ohjaa meidät positiiviseen ajatteluun. Se on Jumalan tahto. Filip. 4:4. ”Kiittäkää joka tilassa, sillä SE ON JUMALAN TAHTO!” 1 Tess. 5:18.
Tyytyväinen kiitosmieli kuuluu tärkeänä osana alkuperäiseen kristinuskoon. ”Suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa!” 1 Tim. 6:6. ”Opetuslapset tulivat täytetyiksi ilolla ja Pyhällä Hengellä.” Apt. 13:52. Heidän kiitosmieltään ei sammuttanut edes vainojen myrskytuulet (Apt. 16:22-25), koska tuli roihuaa sitä kirkkaammin, mitä enemmän tuulee!

Kristityn aito ilo on se tekijä, joka erottaa meidät syntimaailman kielteisyydestä. ”Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.” Apt. 2:28. ”Uhratkaamme siis Hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka Hänen nimeänsä ylistävät.” Hebr.13:15. ”Iloitkoot ja riemuitkoot ne, jotka suovat minulle minun oikeuteni, ja sanokoot aina: ”Ylistetty olkoon Herra, joka tahtoo palvelijansa parasta.” Psalmi 35:27. Siis, ”sanokoot AINA: ”Ylistetty olkoon Herra!” ”Uhratkaamme siis joka aika kiitosuhria!” Halleluja!

”Eikä kukaan ota teiltä pois teidän iloanne.” Joh. 16:22.


Kiitokseen on aihetta.
Ylistämme taivaan ja maan Luojaa, meidän Jumalaamme, jonka olemus ja valtasuuruus on suunnattomasti käsityskykymme yläpuolella. Aihetta riittää. Onhan Hän Sanallaan luonut kaiken, koko maailmankaikkeuden. Sydämeni on pakahtua riemusta ajatellessani, että Jeesus on Jumalan Sana (Joh. 1:1-5, 14, Hebr. 1. Ilm. 19.13), jonka kautta on luotu kaikki olevainen pienimmistä alkuaineiden hiukkasista suurimpiin tähtitarhoihin ja maailmankaikkeuksiin: ”Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä Hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu Hänen kauttansa ja Häneen, ja Hän on ennen kaikkia, ja Hänessä pysyy kaikki voimassa.” Kol. 1:15-17. Kiitos Jeesus, taivaan Kuningas, herrojen Herra, ”Immanuel, Jumala meidän kanssamme”. Matt. 1:23. ”Ja Hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.” Jes. 9:5. Halleluja!

Ylistetty olkoon Jumala, joka loi meidät ”omaksi kuvakseen”. 1 Moos. 1:27. 2:7. Hän loi Adamin ja Evan luomakunnan kruunuiksi hallitsemaan maata: ”Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet.” 1 Moos. 1:26-28.
Kiitos Jumalalle! Hän loi ihmeitä täynnä olevan ihmisen soluineen ja geenirakenteineen, sisäisen hienomekaniikkamme aisteinemme yms. ihmeellisyyksineen. Hän loi sielun ominaisuudet, mm. moninaisen tunne-elämän sekä rikkaan ajatustoimintamme kokemusmahdollisuuksineen. Hän loi musiikin, äänet, kuvat, tuoksut, maut, kauneuden sekä ilon ja riemun. Mutta Hän loi myös murheen ja surun tunteet. Miten monipuolinen onkaan tunne-elämämme. Saamme joskus jopa itkeä onnesta ja iloita kyynelsilmin Jumalan armosta.

Uskoon tulleina kiitämme Jumalaa Hänen toisesta luomistyöstään, kun Hän loi uuden ihmisen sisimpäämme näin uudestisynnyttäen meidät ”elävään toivoon” Pyhän Hengen kautta, kun pyysimme Häneltä anteeksi syntejämme. ”Hän anoi sinulta elämää, sen sinä hänelle annoit: iän pitkän, ainaisen, iankaikkisen.” Psalmi 21:5. 1 Piet. 1:3. Joh. 3:3. Uusi luomus ei enää ole Adamin jälkeläinen, vaan ”kanta-Isämme” on nyt Jeesus Kristus, joka osti meidät itselleen omalla verellään. Olemme Hänestä syntyneet. Sisimmässämme oleva uusi ihminen elää ikuisesti Hänen kanssaan. Joh. 11:25. Tuleva kotimaamme on katoamaton ”uusi maa”. Ilm. 21:1. 2 Piet. 3:13. Ylistys Jeesukselle! Hän avasi ymmärryksemme käsittämään Kirjoituksia. Luuk. 24:45. Ja korvamme avattiin kuulemaan opetuslapsen tavalla. Jes. 50:4. Saamme kuulla Hyvän Paimenemme ääntä. Joh. 10:3, 27,28. Halleluja!

Kiitos Herralle kaikesta, mitä Hän on, mitä Hän on tehnyt ja mitä Hän on tekevä. Kiitos Jumalalle myös kaikesta, minkä Hän on jättänyt tekemättä! ”Jumalan, ainoan viisaan, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta, aina ja iankaikkisesti. Amen.” Room. 16:27.


Kiitämme Jumalaa kaikista ihmisistä. ”Kehotan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme.” 1 Tim. 2:1-3.

KIITOS SINULLE,
joka olet pysynyt uskollisesti mukana Jumalan työssä! Olet seisonut Jumalan taisteluriveissä rukouksin sekä auttaen taloudellisesti. Tämä on mahdollistanut evankeliumin julistuksen ja opetustoiminnan seurakunnan kokouspaikassa. Jumala on palkitseva työsi. Aamen. On ilo uhrata varoistaan Jumalan työhön, uuden liiton temppelin eli seurakunnan rakentamiseksi. 1 Kor. 3:16. Vertaa 1 Aikak. 29:6-20.
Menot ovat lisääntyneet, mm. kokouspaikan vuokra; mutta Jumala on vaikuttanut meissä sitä enemmän uhrimieltä. Kiitoksen aihe on, että olemme saaneet kaiken maksetuksi. Halleluja! Ja Hänellä on meitä varten yhä suurempia siunauksia. 2 Kor. 9:6-15. Kiitos Herralle! Hän ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden”. 1 Tim. 2:4. Jokainen voi pelastua! Jumala on valinnut kaikki ihmiset pääsemään ikuiseen elämään. Tätä armon evankeliumia me julistamme! Kurjinkin syntinen saa ottaa vastaan Jumalan armon. ”Hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.” 2 Piet. 3:9. ”Kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi.” Joh. 1:12.

Osallistumalla Jumalan valtakunnan toimintaan rukouksin ja uhrein me itse ”tunnustaudumme Kristuksen evankeliumiin”. 2 Kor. 9:13. Ja kun rukoustemme maljat taivaassa täyttyvät, vuodatetaan siunaukset tulvavetten tavoin takaisin meidän päällemme. Ilm. 5:8. 8:3-5. Taivas jakaa meille yhä lisää voimaa ja johdatusta Jumalan työhön. Mitä enemmän jaamme, sitä enemmän saamme jaettavaa. ”Joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää.” 2 Kor. 9:6-15.

Kaikki hyvä on alkuisin Jumalasta! ”Me siis kiitämme sinua, meidän Jumalaamme; me ylistämme sinun ihanaa nimeäsi. Sillä mitä olen minä, ja mitä on minun kansani, kyetäksemme antamaan tällaisia vapaaehtoisia lahjoja? Vaan kaikki tulee sinulta, ja omasta kädestäsi olemme sen sinulle antaneet.” 1 Aikak. 29:13,14. ”Hän on se, joka teissä vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” Filip. 2:13.
Kiitosuhrimme kuten kaikki Jumalan työn muodot, ovat siis lähtöisin Hänestä. Jos joku toimintamuoto ei ole alkuisin Hänestä, on sellainen poistettava. Matt. 15:13. ”Meillä itsellämme ei ole kykyä ajatella jotakin, ikään kuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita.” 2 Kor. 3:5,6. Jumalaa kunnioittava uhrausmielikin tulee siis Häneltä. ”Kunnioita Herraa antamalla varoistasi ja kaiken satosi parhaimmasta, niin sinun jyväaittasi täyttyvät runsaudella, ja viini pursuu sinun kuurnistasi.” Sananl. 3:9,10. ”Kiitos Jumalalle Hänen sanomattomasta lahjastaan!” 2 Kor. 9:15.

Uhraamisemme Herran työhön pysyy parhaiten hallinnassa, kun 10% tuloistamme menee Herran työhön suoraan tililtämme. Näin Jumala antaa omaan käyttöömme 90%. Kiitos Jumalalle!

Tarvetta olisi yhä lisätä painotuotteiden kustantamista ja levittämistä, ilmoituksia lehtiin, avustustyötä, jne., tavoittaaksemme lisää ihmisiä Jeesukselle. Rukousaiheena on myös, että saamme käyttöömme kaikki nykyajan suomat mahdollisuudet. Myös netin kautta evankelioimiseen tulee panostaa enemmän. Kiitos sinulle, joka rukoilet työn puolesta. Yhteinen tarkoituksemmehan on ennen muuta toteuttaa lähetyskäskyä. ”Viisas voittaa sieluja.” Sananl. 11:30. Mark. 16:15,16. Tarvitsemme lisää ”ylhäältä tulevaa viisautta” ja toistemme esirukouksia. Jaak. 1:5. Ef. 6:19. Tahdomme palvella Häntä kaikin voimavaroin. Gal. 2:10. 6:9,10.

” .. kun tekin autatte meitä rukouksillanne, että monesta suusta meidän tähtemme kohoaisi runsas kiitos siitä armosta, joka on osaksemme tullut.” 2 Kor. 1:11.


Kiitos Jumalalle myös ulkoisesta hyvästä.

Hän on antanut meille hyvän kotimaan, Suomen, jossa odotamme pääsyä ikuiseen kotiimme. Tosin olemme täällä ”vieraita ja muukalaisia”. Hebr. 11:10-16. Mutta se ei ole murheellinen asia! Meillä on Suomessa hyvät oltavat ulkoisestikin. On elatus ja vaatteet sekä useimmiten myös kaunis koti. Jumala on luonut meihin kauneudentajun. Saamme käyttää sitä elinympäristömme kaunistamiseen, sekä mm. taiteen eri aloilla, esim. musiikissa, jolla me kiitämme Jumalaa. / ♪ ♫ ♪ ♫ ♪ . Kauneudentajumme ulottuu sisäisen puhtauden lisäksi myös ulkoiseen olemukseemme. Mutta ennen muuta meidän tulee pukeutua hengelliseen juhla-asuumme. ”Heräjä, heräjä, pukeudu voimaasi, Siion; pukeudu juhlapukuusi ..” Jes. 52:1. ”Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.” Kol. 3:12-14. Oikeaan mieleen kuuluu olla armahtavainen itseämme sekä lähimmäisiämme kohtaan. ”Tehkää laupeus ja olkaa armahtavaiset kukin veljellenne!” Sak. 7:9. Halleluja!

Täällä alkanut pelastuksen riemu jatkuu taivaassa. Tulemme ikuisesti viihtymään siellä, missä halleluja-huudot raikuvat taivasten ääristä sen toisiin ääriin. ”Minä kuulin ikään kuin kansan paljouden suuren äänen taivaassa sanovan: ”Halleluja! Pelastus ja kunnia ja voima on Jumalan, meidän Jumalamme.” Ilm. 19:1-7. Siinä kuorossa saamme jo nyt olla. Sen tähden on hyvä alkaa enemmänkin harjoitella ylistystä. Kiitoksen kaunis jylisevä ääni kuulukoon Jumalan seurakunnasta jokaisessa rukoushetkessä ja sen jokaisen yksilökristityn suusta. ”Riemun ja pelastuksen huuto kuuluu vanhurskaitten majoissa.” Psalmi 118:15.

”Riemuitkaa Herrassa, te vanhurskaat. Oikeamielisten on soveliasta Häntä kiittää.” Psalmi 33:1.
Psalmi 95.
Kohota siis kätesi ja äänesi kiittämään ikiaikojen Jumalaa!

Weijo Lindroos

Taivassanomat 1/2017

LUOPUMUS

Luopumus on jo täällä

Lankeemus ja luopumus ovat eri asioita. Daavid lankesi syntiin, mutta ei luopunut, vaan teki katuen parannuksen. 2 Sam. 11. / Psalmi 51. Saul taas lankesi ja myös luopui, koska ei tehnyt parannusta synnistään, vaan jopa puolusteli hairahdustaan. 1 Sam. 15. Pietarikin lankesi, mutta ei luopunut. Matt. 26:33-35. Luuk. 22:55-62. Joh. 21:15-19. Jokainen meistä on langennut, mutta olemme saaneet armon nousta jälleen. Jumala on armahtavainen. Hän nostaa, kantaa ja vie meidät perille.

Olemme ”Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja Hänen verellänsä vihmottaviksi”. 1 Piet. 1:2. Terve uskoon tulo ja parannuksen teko johtaa aina kuuliaisuuteen. Siinä Jumalan armo toimii oikeassa elementissään. Kuuliaisuudella tunnustamme, että Jeesus Kristus on Herramme ja Kuninkaamme!


1. YLEINEN LUOPUMUS:

Olemme tulleet ihmiskunnan aikojen iltaan. Armon aika päättyy. ”Ja sen tähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.” Matt. 24:12. Se on tapahtunut. 2 Tim. 3:1-5. Laittomuus on saanut vallan. Maailma on kyllä ollut paholaisen vallassa eli luopumuksessa Aadamista alkaen. 1 Joh. 5:19. Room. 5:12,18. Efes. 2:1,2. Mutta nyt lopunaikana synnin mitta tulee täyteen. Vertaa 2 Aikak. 36:15-16.

Ihmiskunnan syntisaaste johtaa lopulta turmioon ja viimeiseen atomisotaan. 2 Piet. 3:10-13. ”Sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.” Luuk. 17:29,30. Ilm. 1:7. Jes. 24:5,6. Lootin aikana Sodoman yhteiskunta oli hyväksynyt julkisen luopumuksen, törkeän haureuden ja itsekeskeisen elämän huolettoman laiskuuden pohjalla, jossa ei ollut sijaa kärsivien auttamiselle. Hes. 16:49. He eivät piitanneet Jumalan luomasta avioliitosta, joka on tarkoitettu ainoastaan miehen ja naisen välille. Hyväksymällä luonnottoman ja inhottavan homokulttuurin he kapinoivat Jumalan säätämystä vastaan. 1 Moos. 19. Room. 1:26-32. Sen tähden kirous kohtasi heitä. Samoin on käyvä meidän aikanamme. Seksuaalisten kieroutumien hyväksyminen on levinnyt lähes koko maailmaan. Uskonnollinen, muotojumalinen maailma kirkkoineen on hyväksyjien eturintamassa edesauttamassa sodomalaisen jumalattomuuden esiinmarssia. Lue 2 Tim. 3:5. 2 Piet. 2. Juuda. Joh. 8:44. ym. Kirkoissa aletaan jo tänä vuonna vihkiä homo- ja lesbopareja. Sellaiset ”vihkimiset” missä tahansa ovat rumaa ja röyhkeää jumalanpilkkaa.

Mutta suurin synti on olla erossa Jumalasta! Siitä luopumuksen tilasta nousevat synnin teot, sodat, terrorismi, murhat, vihapuheet, jne. Maailman kärsimykset johtuvat jokaisesta ihmisestä, joka ei ole ottanut vastaan pelastusta Jeesuksessa! Yleinen luopuminen elämäämme suojelevista Raamatun ohjeista johtaa lopulta Jumalan ”vihan maljojen” täyttymiseen. Ne kaadetaan jumalattoman maailman päälle Sodoman tuomiota voimakkaammin. Ilm. 16. 2 Piet. 3:10-13. Room. 2:5. Ilm. 22:11. Jumalasta luopunut ihmiskunta on siis yhteisvastuullisesti syyllinen maailman kärsimyksiin ja tuhoon.

Kristittyinä tiedämme, mikä on uskosta osattomien loppu. Ilm. 20:15. Tämän tähden tahdomme auttaa lähimmäisemme Jumalan armon tielle, ottamaan vastaan pelastus Jeesuksen veren kautta. Näin syntimaailman valta katkeaa yksilöihmisen elämästä ja luopumus päättyy pelastuksen riemuun. Uskoon tulleet kastetaan, ja Jeesus täyttää heidät Pyhällä Hengellä. Apt. 2:40,41. 19:5,6. Ristin verinen sijaisuhri vapahtaa syntisen. Näin Jumalan armahtavaisuus kohtaa etsivän sielun. 1 Kor. 2:1-5. Room. 2:4.

Jumalasta luopunut synnin maailma ei enää koskaan muutu paremmaksi ennen Jeesuksen tuloa. Ihmisen ainoa mahdollisuus on erottautua tuosta paholaisen valtapiiristä. ”Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta.” Apt. 2:40. 2 Kor. 6:14-18. Efes. 5:11-14.


2. SEURAKUNNAN LUOPUMUS:

Raamattu ennusti suuren luopumuksen tapahtuvaksi apostolien kuoleman jälkeen: ”Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.” Apt. 20:29,30. Ennustus toteutui. Apostolisen ajan jälkeisinä vuosisatoina kristityt alkoivat kapinoida Jumalan Sanaa vastaan. He luopuivat alkuperäisestä uskosta, rakkaudesta sekä seurakunnalle alkujaan tarkoitetuista opeista ja toimintamuodoista. Luopumus Pyhän Hengen johtamasta elämästä sai lopulta aikaan muun muassa lapsikasteen yleistymisen ja kirkkolaitoksen syntymisen 300 luvulla jKr.

Seurakunnan luopumus siis tapahtui apostolien kuoleman jälkeen, koska enää ei valvottu, että toiminta olisi tapahtunut apostolien opetusten pohjalla. Apt. 2:41,42. Efes. 2: 19-22. – Vain pieni joukko uskollisia jäi luopumuksen ulkopuolelle. Vertaa Room. 11:5. –

Pian nuo uudet maailman kanssa liittoutuneet Baabel-kirkot (Baabel = sekoitus) alkoivat vainota ja tappaa oikeita Jumalan lapsia. Ilm. 17:5,6. Joh. 16:2,3. Sama vihan henki toimii edelleen kaikissa ihmisperusteisissa kirkoissa. ”He vihaavat sitä, joka portissa oikeutta puoltaa, ja totuuden puhuja on heille kauhistus.” Aam. 5:10.

Uskovien eksyminen tapahtui askeleittain. Ensin vesitettiin pieniä osia Raamatun opetuksista. Ja koska ei oltu vähimmässä uskollisia, menetettiin rakkaus totuuteen. Kristityt alkoivat korottaa itseään ja toisiaan muiden yläpuolelle. Siitä syntyi luopiokristillisyydessä edelleenkin vallitseva virheellinen virkapapppeus-käsite: ”maallikot” ja ”papisto”. Raamattu opettaa uudestisyntyneiden yleistä pappeutta. 1 Piet. 1:23. / 2:9.

2 Tess. 2:3 opettaa, että ”väkevä eksytys”, luopumus apostolisesta uskosta tapahtui ”kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen (minkä tähden), sen tähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sen tähden Jumala lähettää (lähetti) heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen”. 2 Tess. 2:10-12. Eksyneet lähtivät siis ulos seurakunnasta ja alkoivat perustaa uskonsuuntia. ”Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.” 1 Joh. 2:19.

Pyhän Hengen vaikuttaman elävän uskon vaihtuessa maalliseksi uskonnoksi aukeni tie ”laittomuuden ihmisen” eli antikristuksen ilmestymiselle. 2 Tessal. 2. luvussa mainittu ”estävä tekijä” poistui ja laittomuus pääsi valtaan eli suuri luopumus tapahtui. Se vaikuttaa edelleen. Huomaa mennyt aikamuoto, imperfekti. Antikristuksen ilmaantumista apostolien elinaikana esti se, ettei luopumus päässyt silloin tapahtumaan, koska ”pylväskristityt” pitivät yllä järjestystä eivätkä sallineet uskovien keskuuteen vääriä opettajia. Gal. 1:8,9. ja 2:4,5,9. Ilm. 3:12. / Matt. 16:18. 1 Kor. 15:1-7.

Kirkkolaitos yms. hajaannusta aiheuttavat uskonsuunnat Raamatulle vieraine opetuksineen ja tapoineen on siis tuo antikristillinen väkevä eksytys. Nimikristilliset uskontokunnat ovat eksytyksiä siitä huolimatta, että niiden keskellä on Taivaaseen matkaavia raitishenkisiä yksilöuskovia. Heitä Jeesus kutsuu takaisin armon ja totuuden tielle. Seurakunnan yhteyden rikkominen on rakkaudetonta eksytystä. Jumalan rakkaus on sidoksissa Hänen Sanaansa. Joh. 14:23,24. Luopuessaan Sanasta ihmiset ovat hylänneet Jumalan rakkauden. ”Sen tähden kirous kalvaa maata..” Jes. 24:6. Tuo kirous kohdistuu myös raamatullisesta seurakunnasta luopuneisiin uskoviin. Aika on tullut lähteä ulos maailmasta ja sen uskonnoista sekä kirouksen alaisista kirkoista. Näin on mahdollista palata takaisin siunauksen tielle.

Kirkko ei ole koskaan ollut Jumalan seurakunta. Tämän vuoksi emme voi yhtyä väitteeseen, että kirkko olisi luopunut apostolisesta uskosta. Miten sellaisesta voi luopua, jota ei ole koskaan ollutkaan? Tosin oikeatkin kristityt eksyivät tuon väkevän eksytyksen harhoihin ja näin luopuivat apostolisesta uskosta. Pyhä Henki on erittäin murheellinen uskovista, jotka kuuluvat kirkkoihin. Efes. 4:30. Kristittyjen jakaantuminen eri uskonnollisiin ryhmiin on taivaassa suuri murheen aihe. Joh. 17:21,23.

”Kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille, kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan?” Hebr. 2:3,4.

Eräs vakava luopumuksen aiheuttaja on kristittyjen keskuuteen syötetty rikkauden haluaminen. ”Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen. Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista..” 1 Tim. 6:9-11 ja 17-19. Menestysteologia on kylvänyt kristittyihin maailmallista mielenlaatua, joka saa ihmiset hengellisten rikkauksien sijaan keskittymään maallisen hyvän etsimiseen. Matt. 6:19. / 1 Kor. 1:5. ”Katsokaa eteenne ja kavahtakaa kaikkea ahneutta, sillä ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi.” Luuk. 12:15-22 ”Tyytykää alhaisiin oloihin.” Room. 12:16. – Rukoile Sananl. 30:6-9. opettamalla tavalla. 1 Joh. 1:9. 2 Piet. 1:10.

Luopumuksen eri muodoista pitää palata takaisin alkuajan opetuksiin ja toimintaan. Ja silloin Jeesus täyttää meidät uudestaan Pyhällä Hengellä ja tulella, ”niin kuin alussa”. Apt. 11:15.


3. LUOPUMUS ON PÄÄTTYMÄSSÄ:

Jumala odottaa voidakseen olla omilleen armollinen. Hänen rakkautensa tahtoo nostaa kaikki kristityt pois luopumuksen lokaisesta liejusta ja takaisin autuuden kalliolle, jossa Jeesus hallitsee. Hän on A & O, jolla on kaikki valta seurakuntansa keskellä! On ilo odottaa Hänen takaisin tulemustaan! 1 Tess. 1:10. Valhekristillisyys ”viekkaasti sommiteltuine taruineen” ja oppeineen sekä ihmistekoisine ohjelmauskontoineen on poistunut elämästämme. 2 Piet. 1:16. Kiitos Herralle! Pyhä Henki toimii!

Myöskään judaismia ei esiinny ennalleen asetetussa seurakunnassa. Apt. 15. Hebr. 8:13. ym. Olemme uudestaan löytäneet ja kaivaneet auki tukkiutuneet siunauksen lähteet. Vertaa 1 Moos. 26:18. olevaa esikuvaa.

Lähetyskäskyä toteutetaan yhdessä kaikkien kristittyjen kanssa, jotka ovat poistuneet eksytyksen piireistä. Näin kristittyjen välinen yhteistyö palautetaan alkuasetelmaansa. Ennakkoluulot tätä raamatullista työtä kohtaan ovatkin jo alkaneet karista. Kiitos Jumalalle! Pelkoa ei rakkaudessa ole. 1 Joh. 4:18,19. Ovet seurakuntakasvun mahdollisuuteen ovat nyt selkosen selällään. Alkuperäinen Golgatan armoliitto odottaa yhteyteensä vapautta kaipaavia uskovia. Gal. 5:1. Joh. 8:31-36. 13:34,35.

”Hartaasti minä odotin Herraa, ja Hän kumartui minun puoleeni ja kuuli minun huutoni. Hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta, ja asetti minun jalkani kalliolle. Hän vahvisti minun askeleeni. Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme.” Psalmi 40:2-4. ”Golgatan veressä voima on..!” ”Joka janoaa, hän tulla saa, luokse Jeesuksen…”

Maailman sekavan uskonnollisen käymistilan, sotien ja melskeiden keskellä, uskonnollisen terrorismin tuoman kirouksen kalvaessa maailmaa, saamme nostaa katseemme kohti taivasta: JEESUS ON TULOSSA! ”Kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” Luuk. 21:28. Joh. 4:35. Jes. 24:5,6.

Myös Israel on irrottautumassa luopumuksestaan. Matt. 21:43-46. / Hes. Luvut 36, 37, 38. He ottavat kansakuntana vastaan Messiaansa Jeesuksen. Hoos. 3:5. Room. 11:23-27. Tämä on suuri ilomme aihe! ”Luuk. 19:37,38.”


Luopumuksen tila on jatkunut kristikunnan ensimmäisiltä vuosisadoilta meidän aikoihimme asti. Vain pieni uskollisten joukko on pitänyt esillä aitoa kristillisyyden valoa. Mutta nyt olemme tulleet Matt. 25:6,7 aikaan, jolloin viisaat kristityt ovat alkaneet tulla ulos luopumuksesta, maailman syntielämästä ja sen kanssa liittoutuneista uskonnoista. Yleinen herääminen on alkanut tapahtua. Lamput on laitettu kuntoon ja Öljyä on otettu lamppuihin. Pimeän luopumuksen keskellä kuuluu huuto: ”Jeesus tulee!” ”Yösydännä kuului huuto: ’Katso, ylkä tulee! Menkää Häntä vastaan.’ Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.” Matt. 25:6,7. Elämme nyt siinä ajassa. Seurakunnan luopumus on tullut tiensä päähän. ”Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Herra.” Jer. 3:14. Näin olemme tehneet. Paluun suunta on takaisin Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan. Jer. 50:4-9. / Ilm. 18:4. ”Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä. Ja tämä on se lupaus, minkä Hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.” 1 Joh. 2:24,25. Luuk. 22:20. Oletko mukana?

Apostolinen usko, oppi ja seurakunnalle alkujaan tarkoitetut toiminta- sekä järjestäytymismuodot ovat edelleen voimassa. Niihin olemme palanneet. Mm. Tiit. 1:5. ja Efes. 4:11-16. Olemme siirtyneet takaisin rakkautta täynnä olevaan herätykseen ja Raamatun opettamaan kristittyjen yhteyteen. Päättäessämme lähteä kohti raamatullista seurakuntayhteyttä, auttoi Pyhä Henki meidät irti luopumuksesta. Jumalan tahto kirjoitettiin uudestaan sydäntemme lihatauluihin. 2 Kor. 3:3. Nyt Hän vaikuttaa meissä tahtonsa mukaista elämää. Filip. 1:11 ja 2:13. Saamme Jeesusta odottaen varjeltua pimeän maailman saastutukselta. Jaakob 1:27. Näin säilytämme toivon varmuuden loppuun asti.

”Valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa (ennalleen asetettua) seurakunnankokoustamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.” Hebr. 10:24,25.

Weijo Lindroos

Video aiheesta: Herätys vai luopumus

Taivassanomat 3/2016

Nimikristitty vai aidosti Jumalan lapsi?

Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi.” Apt. 11:26. Alkuajan kristityt käyttivät itsekin itsestään tätä nimitystä. Pietari kirjoitti Jeesuksen nimen tähden kärsivistä kristityistä näin: ”.. jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa.” 1 Piet. 4:16. Raamattu siis opettaa, että meidän tulee ylistää Jumalaa kristitty -nimestä.
Mutta mitä tarkoittaa olla OPETUSLAPSI eli KRISTITTY. Ja mikä on NIMIKRISTITTY? Näiden käsitteiden ymmärtäminen avaa meille vastauksen otsikon kysymykseen.

Raamatun opetuksen mukaan kristitty on sellainen, joka on ensinnäkin ottanut tietoisesti vastaan Jumalan armon Jeesuksessa. Sen tähden me, ”Jumalan työtovereina me kehotamme teitä ottamaan vastaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.” 2 Kor. 6:1. Armon vastaan ottanut on tullut Jumalan armahtamaksi ja on saanut anteeksi syntinsä. Näin hän on tullut uskoon, opetuslapseksi eli kristityksi. Elämän virta on tullut sydämeen ja ikuinen elämänyhteys Jeesuksen kanssa on alkanut. Ihminen on tällä tavalla uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä.
Uskoon tulossa ihminen saa Pyhän Hengen sinetin sydämeensä. Efes. 1:13. Room. 8:9. Hän on Totuuden Henki, joka tuo sisimpäämme rehellisen ja vilpittömän ELÄMÄN. Jumalan rakkaus tulee näin elämämme täyteydeksi. Room. 5:5. 1 Joh. 4:19. Jumalan hyvyys on kohdannut ihmistä. Room. 2:4. Uskoon tullut on kääntynyt eli tehnyt parannuksen (metanoia) ja lopettanut syntielämänsä sekä ottanut upotuskasteen vedessä Herransa Jeesuksen nimeen. Apt. 2:38,41. 10:47,48. Room. 6:4. Raamattu ei ollenkaan tunne käsitettä ”kastamaton kristitty”. Apt. 19:1-6. Jeesuksen vastaan ottaneet kastettiin heti uskoon tulemisensa jälkeen.
Ihmiset voivat tulla kristityiksi vain yksilöittäin.

Uskoon tulossa ihmisen ja Jumalan välille on syntynyt sydämen tuttavuus, luottamussuhde, johon sisältyy aito jumalan kunnioitus! Sovinto Jumalan kanssa on synnyttänyt ikuisesti kestävän suhteen Jeesuksen Kristuksen kanssa. Siltä pohjalta nousee rakkaus Jumalan Sanaa kohtaan. Opetuslapsi kunnioittaa Raamatun opetuksia. Sen saa aikaan Pyhä Henki. Hän vaikuttaa meissä halun viipyä rukouksessa. Tahdomme joka päivä keskustella ylösnousseen Herramme kanssa. Puhumista riittää puolin ja toisin. Joh. 10:27,28. 1 Sam. 3:4-10.
Aito kristitty, uudestisyntynyt, Jeesuksen verellä ostettu ihminen oppii helposti ymmärtämään Raamattua. Mutta 2 Kor. 3:14-16. kertoo, että juutalaisetkaan eivät ymmärtäneet Raamattua hengellisen sisällön mukaisesti: ”Mutta heidän mielensä paatuivat, ja sama peite pysyy vielä tänäkin päivänä poistamatta vanhan liiton Kirjoituksia luettaessa, sillä vasta Kristuksessa se katoaa. Vielä tänäänkin peite on heidän sydämensä päällä Moosesta luettaessa, mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois.” Ymmärrämme nyt Raamattua, koska olemme syntyneet samasta Hengestä, joka synnytti Raamatun. 2 Tim. 3:16.

Maailmankaikkeuden Kuningas, Herra Jeesus Kristus, on meille kaikki kaikessa, elämämme taivaallinen Ykköshenkilö, ”Välimies Jumalan ja ihmisen välillä”. 1 Tim. 2:5. Mikään ei mene Hänen ja Hänen Sanansa edelle. Tahdomme pysyä Opettajamme opetuksissa, Jeesuksen jalkojen juuressa. Olemme Marian tavoin valinneet hyvän osan, jota meiltä ei oteta pois. Luuk. 10:42. Synnistä vapautettuina (Room. 6:22) ja kasteella käyneinä toteutamme alkuseurakunnan aikaisia apostolien opetuksia: ”Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, NE kastettiin, ja niin (siten) heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. Ja HE pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.” Apt. 2:41,42. ”Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.” 1 Joh. 2:24.
Ja opetuslapsina ymmärrämme, että olemme ”Hänen työtovereitaan”. 2 Kor. 6:1,2. Olemme kutsutut Jumalan työhön kokoamaan ihmisiä sisälle opetuslapsijoukkoon, armon ja totuuden tielle.

Opetuslapsia alettiin nimittää kristityiksi.” Apt. 11:26.
Kristitty ja opetuslapsi ovat siis synonyymejä. Samaan sarjaan kuuluu myös nimitykset ”Jumalan lapsi”, ”uudestisyntynyt” ”pelastunut”. Apt. 2:47.
”Me, jotka tulimme uskoon, pääsemme lepoon.” Hebr. 4:3.
Oikea kristitty janoaa saada puhdasta Raamatun opetusta. Apt. 17:11. Matt. 22:29. Se on yksi oikean kristityn tunnusmerkki:Jos te pysytte minun sanassani, te todella olette minun opetuslapsiani ja tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita. …” Joh. 8:31-36.
Tehtävämme on auttaa ihmiset sisälle alkuajan seurakuntamallin mukaiseen, ed. m. opetuslapseuteen, apostolien opetukseen, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille”. Hebr. 2:3. ”Seuratkaa heidän uskoansa.” Hebr. 13:7. Apostoliseen opetukseen (Apt. 2:41,42) tuleminen edellyttää irtautumista vieraiden uskontojen opetuksista! 2 Kor. 6:14-18.
Ja alkuperäiseen kristillisyyteen kuuluu myös Pyhän Hengen kaste. Apt. 1:8. ja 2. luku. Lopussa linkki siihen opetukseen.

Jumalan lapsen kristillinen elämä alkaa oppilaan paikalta ja jatkuu siinä.
Edustamme ja julistamme Jeesusta, että Hän on Ainoa Pelastaja. Hän kärsi ja kuoli sijaisuhrina meille kuuluvalla paikalla. Hänet me olemme ottaneet vastaan syntiemme sovittajaksi ja elämämme Herraksi. ”Häntä te rakastatte, vaikka ette ole Häntä nähneet, Häneen te uskotte, vaikka ette nyt Häntä näe, ja riemuitsette sanoin kuvaamattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskonne päämäärän, sielujen pelastuksen.” 1 Piet. 1:8,9. Luuk. 12:32. RK.

Jeesus sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” Joh. 14:6. Tällä sanallaan Jeesus sanoo tyhjänarvoisiksi kaikki uskonnot sekä niiden keksimät valheelliset pelastustiet ja opit. Hän itse on Ovi Jumalan yhteyteen. Joh. 10. Uskontokunnat, kirkot yms. eivät pelasta!
Ihmisen ajallisen elämän suurin ja merkittävin tapahtuma on saada syntinsä anteeksi ja näin tulla Jumalan lapseksi.

(2. OSA)
N I M I K R I S T I T T Y
on sellainen, joka ei ole tullut elävään uskoon eli ei ole uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä, vaikka kuuluukin jäsenenä kirkkoon. ”Sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.” Ilm. 3:1. Kirkollinen nimikristitty on lapsena kastettu ja liitetty kirkkoon. Sen perusteella hän luulee pääsevänsä taivaaseen. Usein hän myös kunnioittaa uskontoaan vakuuttaen sillä tavalla itselleen ja lähimmäisilleen kelpaavansa Jumalalle. Hän osallistuu kirkonmenoihin harrastaen siellä uskonnollisia muotomenoja, riittejä ja paperista luettavia kirkkokäsikirjan rukouksia sekä kirkkoisien keksimiä uskontunnustuksia. Hän noudattaa kirkkovuoden juhla-aikoja. Nuo ihmiskeksintöiset ”tekopyhät” antavat hänen tyhjälle valhekristillisyydelleen uskonnollista sisältöä. Nimikristitty voi olla hyvinkin hurskas ja yhteiskunnassa kunnioitettu hyvä ihminen. Mutta kaiken tuon omavanhurskauden keskellä hän on kadotukseen matkalla oleva siivosyntinen ilman Jeesuksen sisäistä tuntemista. Jokaisen on hyvä tietää, että kirkolliset muotomenot ovat vailla mitään hengellistä arvoa. Ne ovat jopa estämässä ihmisiä tulemasta Jumalan lapsiksi. ”Miksi te huudatte minulle: ’Herra, Herra’, mutta ette tee, mitä minä sanon?” Luuk. 6:46.

Kirkonmenoja hoitava papisto sakramentteineen ja kirkonmenoineen ei ole saanut ihmisiä tulemaan kristityiksi. Päinvastoin, uskonto erilaisine rituaaleineen on korvannut ihmisen elämässä sen paikan, joka kuuluu ainoastaan elävälle Jeesukselle. HUOM! Uskonto on siis ottanut nimikristityn sydämessä Jeesukselle kuuluvan paikan. Sen tähden on oikeutettua todeta, että kirkkokunnat estävät ihmisiä tulemasta Jumalan yhteyteen.

Uskonnollisesta hurskaudestaan huolimatta nimikristitty ei siis ole Jumalan lapsi, koska hänellä ei ole henkilökohtaista elämänyhteyttä ja sydämen tuttavuutta Jeesuksen kanssa: ”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.” Matt. 15:8,9. Vain Jeesus Kristus on sovittanut syntimme sijaisuhrillaan, kärsimyksellään ja kuolemallaan ristillä. Hänen verensä puhdistaa synnistä. Jes. 53:5. Jeesus on Tie, Totuus ja ELÄMÄ! Joh. 14:6.

Suomen nimikristillinen luterilaisuus on eksyttänyt lähes koko kansan luulemaan itseään kristityiksi. Todellisuudessa Suomen kansa ei ole koskaan ollut kristitty kansa. Tämän tähden oikean kristityn tulee erota kaikista ihmistekoisista valheuskonnoista, esim. ev.lut. kirkosta.

Mutta ennen muuta kutsumme nimikristittyä ottamaan vastaan Jumalan armon ”niin ettei se jää turhaksi”. 2 Kor. 6:1,2. Jeesus tahtoo antaa jokaiselle Elämän, joka ei koskaan pääty. Joh. 11:25,26. 12:50.

Alkuseurakunnan opetuslapset eivät olleet:

  • luterilaisia kristittyjä
  • helluntailaisia kristittyjä
  • vapaakirkollisia kristittyjä
  • baptisteja
  • adventisteja
  • metodisteja
  • yms. laisia ja istejä.

Alkuajan kristityt olivat Jeesukseen sitoutuneita kristittyjä ilman mitään etuliitteitä tai muita hajaannusta aiheuttavia nimittelyjä. Me saamme olla heidän kanssaan samassa uskossa. Ylistys Jumalalle! Samassa uskossa heidän kanssaan olevina saamme edelleen kuulua heidän kanssaan samaan Jumalan seurakuntaan, joka toimii kaikkien ihmisperusteisten uskonsuuntien ulkopuolella.

Uskonsuuntiin kuuluvat ihmiset ovat saamansa väärän opetuksen johdosta Raamatun ”totuudesta eksyneet” (2 Tim. 2:18. / Jaak. 5:19-20) kun pitävät yllä kristittyjen hajaannustilaa. Juuda 18,19. Joh. 10:16. 11:52.

Terveeseen uskoon.
Kristillisyys on palautettava tavalliseen, raamatulliseen tilaansa, irti laitoskristillisyydestä. Jumalan tuomiotoimenpiteet ovatkin jo alkaneet puhdistaa seurakuntaa. ”Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.” Matt. 15:13. Elämme nyt tässä ajassa. Matt. 25:6,7. Matt. 13:37-43. ”Sillä aika on tuomion alkaa JUMALAN HUONEESTA; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?” 1 Piet. 4:17. Me olemme siinä mainittu Jumalan huone. ”.. Hänen huoneensa olemme me..” Hebr. 3:6. ”Ettekö tiedä, että TE OLETTE JUMALAN TEMPPELI ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.” 1 Kor. 3:16,17; 6:19.
Oikeasta Jumalan seurakunnasta tuomitaan ulos kaikki saastaisuus. Jeesus ei tahdo asua likaisessa ympäristössä. Hän tahtoo auttaa omansa irti kaikesta pahasta ja tehdä suursiivouksen elämässämme. Meidän on hyvä suostua yhteistyöhön Hänen kanssaan. ”Antakaa Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne”. Ef. 3:17. Luuk. 24:47. Apt. 17:30.

Seurakunnan yhteyden turmeleminen, hajaannuksen aiheuttaminen ja sen ylläpitäminen on erittäin vakava synti. Juuda 19. Siksi meidän tulee kantaa ulos keskuudestamme kaikki Kristuksen ruumiin temppeliin kuulumattomat tekijät, jotka turmelevat raamatullista uskoa ja Jumalan lasten yhteyttä. Joh. 2:19-22. Raamatussa on esimerkkejä, miten ihmisten palatessa Jumalan tahdon tielle, kaikki saastaisuus poistettiin heidän keskuudestaan: ”Nämä kokosivat veljensä, pyhittäytyivät ja menivät, niin kuin kuningas oli Herran sanan mukaan käskenyt, puhdistamaan Herran temppeliä. … ja kaiken saastaisuuden, minkä löysivät Herran temppelistä, he veivät ulos Kidronin laaksoon.” 2 Aikak. 29:15-19. Profeettojen sanoma oli silloin ja on edelleen sama: ”Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, niin minä parannan teidän luopumuksenne.” Jer. 3:22.

Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.” 2 Kor. 7:1. 1 Joh. 1:5-9.

Jeesus opettaa opetuslapsilleen näin:
”Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?” Ja Hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: ”Katso, minun äitini ja veljeni! Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.” Matt. 12:48-50.

SINUSTA VOI TULLA KRISTITTY.
Jos et ole vielä tullut kristityksi, niin älä masennu. Syntisi on jo sovitettu! Sinä voit nyt vain rukoillen ottaa vastaan Jeesuksen syntiesi sovittajaksi. Tähän ratkaisuun Jumalan hyvyys kutsuu jokaista ihmistä. Hän odottaa voidakseen olla Sinulle armollinen. Voit polvistua Jumalan eteen ja antaa elämäsi Hänelle: Kerro rukouksessa kaikki asiasi Hänelle, tunnusta syntisi rehellisesti ja katuen. Hän kuulee Sinua. Ja Jeesus antaa Sinulle voiman ja halun luopua syntielämästä. Joh. 1:12. ”Tulkaa minun tyköni..!” Matt. 11:28-30. ”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos!” Joh. 6:37. ”Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä.” Hebr. 8:12.

Kiitos Jumalalle Hänen armostaan ja rakkaudestaan. Sinä saat syntisi anteeksi! ”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne.” Jer. 29:11-13.

Synnin voima katkaistiin Golgatan ristillä. Jumalan pyhä Elämä voi nyt alkaa virrata Jeesuksen verellä puhdistetussa sydämessäsi. Ja seuraava askel on kasteelle tuleminen. Sen jälkeen olet siinä uskossa, jota Raamattu opettaa. Olet silloin kristitty ja Jumalan lapsi matkalla Taivaan Kotiin.

Jeesus tahtoo kastaa sinut myös Pyhällä Hengellä, josta merkkinä saat puhua uusilla kielillä. Katso mm. Apt. 19:1-6. Opetus kasteista vedessä ja Hengessä:
https://Jeesus-on-Herra.com/kasteet-vedessa-ja-hengessa/

Kiitos Jumalalle kristityn nimestä. 1 Piet. 4:16.

Weijo Lindroos,
Turku

Taivassanomat 2/2016

Siionin vuori hengellisesti.

Jesaja 2:1-4:

Sana, jonka Jesaja, Aamoksen poika, näki Juudasta ja Jerusalemista.

Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että Hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme Hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana. Ja Hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.”


Jesaja profetoi tuon sanoman yli 700 vuotta eKr. Samoihin aikoihin toiminut profeetta Miika vahvisti sen. Miika 4:1-3. -profetia ajoittuu siis meidän aikaamme, jolloin Israel kansakuntana on palaamassa Siionin vuorella tehtyyn uuteen liittoon, armoliittoon. ”Tämä on uusi liitto minun veressäni!” Golgatan ristillä on syntiemme sovituspaikka. Tähän heitä varten perustettuun liittoon juutalaiset nyt ovat tulossa. Hebr. 8:6-13. / Jer. 31:31-34. He tulevat nyt lopunaikana omaan maahansa ja oman Messiaansa luo. Näin Israelista, Siionin vuorelta alkaneesta liitosta käsin julistetaan lopunajan pelastussanomaa: ”Jerusalemista lähtee Herran Sana”, kirjaimellisesti sekä esikuvien täyttymysten perustalta. Kaikista kansoista Israeliin kootut juutalaiset uskoon tulleet kertovat koko maailmalle, että Jeesus Kristus on ainoa mahdollisuutemme päästä ikuiseen Jumalan valtakuntaan.
Tarkastellessamme profetian sanomaa Pyhässä Hengessä näemme siinä armahtavan Jumalan, joka johdattaa omiaan loppuun asti. Armo ja totuus kohtaavat meitä tässä Jumalan rakkauden sanomassa.

Herran temppelin vuori sekä sillä sijaitseva Jerusalem näyttelee profetian mukaan suurta osaa lopunajan tapahtumissa. Siksi meidän tulee ymmärtää, mikä on tuo Herran temppelin vuori ja sillä vuorella oleva kaupunki sekä temppeli lopunaikana? Kyseessä on Siionin vuori, jolla muinoin sijaitsi Salomon temppeli. Mutta sijoittaessamme profetiaa ”aikojen loppuun” on huomioitava, että kivistä rakennettu Jerusalemin temppeli on maahan hajotettu. Jumalalla ei enää ole ollut maallista temppeliä vuodesta 70 jKr. jolloin Rooman armeija valtasi Jerusalemin lähes viiden kuukauden piirityksen jälkeen. Kaupunki ryöstettiin valtauksen jälkeen, ja roomalaiset polttivat Salomon temppelin, jonka mukana tuhoutuivat juutalaisten arvokkaat sukuluettelot. Lähes koko kaupunki hävitettiin. Ja juutalaiset ajettiin maanpakoon kaikkien kansojen sekaan. Siitä alkoi noin 2000 vuotta kestänyt diaspora, hajaannuksen aika. Mutta nyt se on päättynyt. Israel kootaan. Ja ”minä kokoan vielä muitakin näiden koottujen lisäksi.” Jes. 56:8. Vuonna 1948 perustettiin juutalaisvaltio Israel, jonne Raamatun opetusten mukaan kootaan kaikki maailman juutalaiset. ”Enkä jätä sinne ainoatakaan heistä!” Lue Hes. 39:25-29.


”Jeesus sanoi heille: ”Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä.” Niin juutalaiset sanoivat: ”Neljäkymmentä kuusi vuotta on tätä temppeliä rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?” Mutta Hän puhui ruumiinsa temppelistä. Kun Hän sitten oli noussut kuolleista, muistivat Hänen opetuslapsensa, että Hän oli tämän sanonut; ja he uskoivat Raamatun ja sen sanan, jonka Jeesus oli sanonut.” Joh. 2:19-22. Ristin tapahtumien jälkeen ja maallisen temppelin hävittämisestä lähtien Jumalalla ei enää ole ollut ihmiskäsin tehtyä temppeliä. ”Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, Hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä.” Apt. 17:24. 2 Tes. 2:4. Jeesus rakensi pelastustyöllään kolmessa päivässä uuden temppelin, ”Kristuksen ruumiin temppelin”. ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette. ” 1 Kor. 3:16,17. Hebr. 3:6.
Seurakunta on ainoa uuden liiton temppeli. Jeesus sovitti syntimme verellään ja kuolemallaan Siionin vuorella olevalla Golgatan kummulla. ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan.” 2 Kor. 5:19. Jeesus nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä. Näin Hän rakensi pelastustyöllään uuden liiton seurakunnan kolmessa päivässä. Tämä on se temppeli, joka hengellisesti katsottuna sijaitsee Siionin vuorella. Ristin veren kautta syntinsä anteeksi saaneet ihmiset ovat Siionin vuorella oleva ”Jaakobin Jumalan temppeli”. Golgatan peruskallio kestää. ”Herran temppelin vuori on seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana..” Jes. 2. ”Jotka Herraan turvaavat, ovat kuin Siionin vuori: se ei horju, vaan pysyy iankaikkisesti. Vuoret ympäröivät Jerusalemia, ja Herra ympäröitsee kansaansa, nyt ja iankaikkisesti.” Ps. 125.

Hebrealaiskirje tarkentaa uuden liiton hengellistä Siionin vuoren käsittämistä: ”Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, … vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö.” Hebr. 12:18-23. Kysymyksessä ei siis ole enää käsin kosketeltava vuori, vaan Jumalan lupausten täyttymysten Siion-vuori. Kaikki siunauksen lupaukset kuuluvat Israelin lisäksi uuden liiton seurakunnalle. 2 Kor. 1:20. ”Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niin kuin Herra on sanonut..” Jooel 2;32. Ob. 17. Jes. 25:6-9. Dan. 2:44,45.

Esikoisten juhlajoukko ja seurakunta tarkoittaa alkuseurakuntaa. Sen seurakunnan tykö olemme palanneet. ”Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, niin minä parannan teidän luopumuksenne.” Jer. 3:22. Siinain vuorella annettiin laki. Ja Siionin vuorella alkoi armoliitto. ”Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.” Joh. 1:17. / Gal. 4:22-31.

Jesajan profetia antaa myös ymmärtää, että Jumalan uudistamasta seurakunnasta Siionin vuorelta kaikuu Herran sana kaikkeen maailmaan. Se johtaa lopulta siihen (2. Piet. 3:12), että Jeesus tulee ja tuhatvuotinen rauhan valtakunta perustetaan. Saamme silloin pukeutua taivaalliseen kirkkauden ruumiiseen. Filip. 3:20,21. Sodat ja riidat ovat päättyneet. ”Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.” Jes. 2.
Rauhan valtakunnassa Jumalan seurakunta hallitsee maailmaa yhdessä Jeesuksen kanssa taivaasta käsin. Näkyvän maailman keskus on silloin maallinen Jerusalem. Koko luomakunta on vapautettu turmeluksen orjuudesta. Room. 8:19-23. Saatana on sidottu. Ilm. 20.
Maan äärestä kuulemme ylistysvirret: Ihana on vanhurskaan osa!” Jes. 24:16.


Uudestisyntyneinä Kristuksen ruumiin jäseninä olemme kukin osaltamme eläviä kiviä uuden liiton temppelirakennuksessa. ”.. rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi.” 1 Piet. 2:5. ”Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne Hänen jäseniänsä.” 1 Kor. 12:27. Siinä on mainittu ainoa Raamatun tuntema srk.n jäsenyys. Samoin Luuk. 10:20: ”… iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa.” Liittymällä Jeesukseen olet liittynyt Hänen seurakuntaansa. Raamattu ei tunne muuta liittymistä.

Mutta mikä on profetian mainitsema Siionin vuorella oleva Jerusalem? Raamattu vastaa, että uusi Jerusalem on täyttymyksen muodossa ”morsian, Karitsan vaimo” eli seurakunta. Ensin, tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen, nykyinen taivas ja maa muuttuvat yhdeksi tulimereksi, johon jäävät pelastumattomat sielut. ”Nykyiset taivaat ja maa ovat talletetut tulelle, säästetyt jumalattomien ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.” 2 Piet. 3:7. ”.. silloin taivaat katoavat pauhinalla ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.” 2 Piet. 3:10. ”Mutta Hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.” 2 Piet. 3:13. Jumala luo siis pelastuneita varten uuden maan. Siihen maahan laskeutuu uusi Jerusalem, josta Ilmestyskirja antaa selvän sanan, mikä se on: ”Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niin kuin morsian, miehellensä kaunistettu.” Ilm. 21:1-4. Tässä yhteydessä enkeli näytti Johannekselle morsiamen, joka siinä vaiheessa oli muuttunut Karitsan vaimoksi: ”Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon.” Ilm. 21:9. Ja mitä enkeli näytti? ”Hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä.” Ilm. 21:10. Morsian, Karitsan vaimo on siis seurakunta, uusi Jerusalem, joka otettiin yläilmoihin Jeesuksen tulemuksessa. Nyt se laskeutuu taivaasta uuteen maahan.
Seurakunta on myös yhtä kuin Siionin vuori ja temppeli; kaikkea sitä.
”Ja valtaistuimella istuva sanoi: ”Katso, uudeksi minä teen kaikki.” Ilm. 21:5. ”Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu; vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.” Jes. 65:17-18. Olemme seurakuntana uuden Jerusalemin kansaa, joka jo täällä on vapaa uskonnollisuudesta ja ns. temppelijumalanpalveluksesta. Siksi emme sielläkään tarvitse ulkoista temppeliä. ”Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.” Ilm. 21:22. Kokoontumispaikat ovat eri asia. Niitä on hyvä olla sekä julkisia että kotikokouspaikkoja. Apt. 1:13; 12:12; 19:9. 1 Kor. 16:19; Filem. / 2. Kokoontumisen tulee tapahtua paikkakunnan seurakuntavirkojen yhteydessä. Efes. 4:11-16. Tiit. 1:5.

Jumalan suunnitelma tässä vaiheessa on, että kaikki uskossa olevat tiedostavat Joh. 10:16 opetuksen: ”On oleva yksi lauma ja ylsi Paimen”, ja tunnustautuvat olevansa tämä YKSI Jumalan kansa, jonka tulee nyt alkaa järjestää toimintansa tälle perustalle: yksi seurakunta paikkakunnittain. ”.. että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon.” Efes. 3:10. Jeesus, Taivaan Kuningas ja seurakunnan Herra, kutsuu omiaan pyhitykseen, Hänen rakkautensa piiriin: ” .. niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että Hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.” Efes. 5:25-27. Matt. 13:36-43.


Voimme ottaa Jesajan profetian vastaan myös lupauksena suuresta lopunajan herätyksestä. ”Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että Hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme Hänen polkujansa.” Jes. 2. Suuret joukot ihmisiä etsiytyvät Siionin vuorella olevaan Jaakobin Jumalan temppeliin eli siis ennalleen asetettuun seurakuntaan, josta he nyt kuulevat Jumalan sanan sen alkuperäisessä muodossaan. ”Oikeat oksat” eli juutalaiset uskoon tulleena kansakuntana ovat heränneet ja samalla herättäneet koko pakanakristittyjenkin joukon. Matt. 25:6,7. Israel herää siis kansakuntana ja ottaa vastaan Jeesuksen pelastajakseen. Hoosea 3:5. Silloin pakanuudesta kääntyvien täysi määrä tulee sisälle pelastukseen. Room. 11:25-27. Näin lähetyskäskyä viedään lopulliseen päätökseen.
Ja sitten JEESUS TULEE!
Tämä Golgatan voittosanoma kuuluu jo nyt selvin sanoin. ”Sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana.” Jes. 2. Ja sana otetaan vastaan kaikkialla maailmassa. Kaikki saavat kuulla, että Jeesus tahtoo antaa syntimme anteeksi. Synti on sovitettu ristin kalliilla uhrilla. ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen..” Apt. 2:38. Ja sanan vastaan ottaneet antavat kastaa itsensä upotuskasteella vedessä. Apt. 2:41. ”Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.” 1 Joh. 2:24.

Maailman syntiteillä harhailevat kärsivät ihmiset löytävät Jeesuksen nähdessään uskovien olevan yhtä Raamatun opettamalla tavalla. ” .. että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niin kuin sinä olet minua rakastanut.” Joh. 17:23. Siinä vaiheessa maailman ihmiset siis ymmärtävät kuulemansa evankeliumin.

Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” Joh. 13:34,35.

Olemme etuoikeutetussa asemassa saadessamme toteuttaa lopunajan suuria profetioita, mm. seurakunnan ennalleen asettamisessa. Ja ennen muuta saamme tulla sisälle uskovien väliseen rakkauden käskyyn ja kaikkiin hyviin Jumalan armolupauksiin

Ole mukana.
t. Weijo Lindroos

Taivassanomat 1/2016

VANHA OVI SULKEUTUI – UUSI AVAUTUI

Muutto uuteen kokouspaikkaan Maariankatu 2.

Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, Hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.” Ilm. 3:7,8.

Kohottakaa Jumalalle riemuhuuto, kaikki maa, veisatkaa Hänen nimensä kunniaa, antakaa Hänelle kunnia ja ylistys.” Psalmi 66:1,2.

Uusi kokouspaikkamme avattiin Jumalan seurakunnan toiminnalle vappuna 2016.

Tervetuloa mukaan kaikki Jumalalle rakkaat ihmiset. Voit olla mukana siunauksen piirissä, vaikka et asuisikaan Turussa. Tässä Jumalan tarkoittamassa yhteydessä jokainen löytää oman paikkansa Jumalan suunnitelmassa ja voi alkaa toteuttaa saamaansa tehtävää seurakunnan siunaamana. Pelkästään kokouksissa mukana oleminen jo on Jumalan suunnitelman toteuttamista.

Kokouksemme ovat aina rukouksen pohjalla tapahtuvaa hengellistä toimintaa. Mm. rukous- ja ylistyshetkissä saakoon olla vapaa ja äänekäs ilon ilmapiiri, jossa armolahjat toimivat vapaasti. Kokouspaikastamme kuulukoon aina Jeesuksen verellä ostettujen ihmisten taivaallinen pelastuksen ilo yhdistettynä rehellisesti ja vilpittömästi hartaaseen sydämen rauhaan ja harmoniaan. Elämä kuuluu ja näkyy. ”Riemun ja pelastuksen huuto kuuluu vanhurskaitten majoissa.” Psalmi 118:15. ”Jokaisella on jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.” 1 Kor. 14:26. ”Oikeamielisten on soveliasta Häntä kiittää!” Psalmi 33:1-3. Tässä terveessä kasvuympäristössä saamme Voiman olla ”aina innokkaita Herran työssä” 1 Kor. 15:58. Pyhän Hengen virta on todellisesti tulviva jokaisen rehellisesti nöyrtyneen ja verellä puhdistetun kristityn sydämeen. ”Henkeä älkää sammuttako!” 1 Tes. 5:19. Tässä Turun Toimintakeskuksessa saamme kokea todellista vapautta (Joh. 8:31-36. Gal. 5:1) ja aitoa iloa Herrassa. Evankeliumi on ilosanoma! Pyhän Hengen vaikuttama aito ylistys on Jumalan tahto. Näin toimintamme myös näkyy ja kuuluu.
Toimintaan kuuluu keskeisenä osana oikea Raamatun opetus. Näin opetuslapseutamme toisiamme: ”Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa.” 2 Tim. 2:15. 1 Tes. 2:3-6.

Kaikki toiminta tapahtuu Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Hänen sovintoverensä perustalla. Hän on aina mukana, kun olemme koolla Hänen nimessään: ”Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.” Matt. 18:20.
Mutta hiljaisestikin ja maailmallista meteliä pitämättä on hyvä tehdä Jumalan työtä.

Pyhä Henki saakoon olla kokoustemme vetäjä, ”juontaja”.
Jumala varjelkoon meitä epäpyhältä riehakkuudelta ja uskonnollisviihteelliseltä kokousremulta. Teatterimainen lavashown esittäminen on kokonaan Raamatulle vierasta. Emme saa näytelmätasolla olevaa uskontoa mitenkään mahtumaan Raamatun opettamien kokousten ja evankelioimistilaisuuksien rajoihin. Voitko kuvitella esimerkiksi Paavalia hyppimässä uskonnollisessa kiihkossa ja nauraen hihkumassa kadotettujen ihmisten edessä? Filip. 3:18. Ja toisaalta, voimmeko ajatella alkuajan vilpittömien kristittyjen laatineen itselleen keinotekoiset messu-jumalanpalveluskaavat, muotomenot, joita nyky-kirkoissa toistetaan sunnuntai sunnuntailta? Molemmat ääripäät ovat sopimattomia.
Ihmiset eivät tule synnintuntoon kevytmielisessä ilakoimisessa ja etukäteen valmistelluissa ohjelmallisissa kirkonmenoissa tai viihdeiltamissa ja paperirukouksia lukemalla. Tosin Jumala saattaa armossaan toimia ja pelastaa sieluja epäpyhienkin toimintatapojen keskellä. Hänellä on valta tehdä poikkeuksia. Se ei muuta tosiasiaa siitä, mikä on Raamatussa ilmoitettu Jumalan tahto ja alkuseurakunnan antama esimerkki, johon meidän tulee ohjautua. 1 Kor. 2:1-5. Pelastumattomien ihmisten synnintunnon herättämiseksi tarvitaan rukouksessa ja paastossa saatu pyhä mieli sekä vakava sananjulistus Jumalan armosta ja totuudesta. 1 Tes. 1:5,6. 2 Tim. 4:1-5. Tiit. 2:11-15. Terveen sananjulistuksen kautta Pyhä Henki voi näyttää ihmisille synnin todeksi. Joh. 16:8. Silloin syntitaakat voidaan siirtää Golgatan ristille. Näin synnintunto vaihtuu armontunnoksi ja syntinen saa vapauden taakoistaan Jeesuksen sovintoveren kautta. Vain syntinsä tuntevalle kelpaa ristin sijaisuhri! Ristin juurella saadaan voima ja halu parannuksen tekoon, elämän suursiivoukseen. Ja siitä seuraava askel on kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen. Apt. 2:38,41. 10:48. 19:5.

HUOM! Otamme siis toimintamallimme Raamatun opetuksista ja alkuseurakunnan esimerkistä, emme tämän ajan yleisistä käytännöistä tai mm. TV.n esittämistä oudoista tavoista, joita emme löydä Raamatusta ja alkuseurakunnan toiminnasta. Koko nykyinen malli on pääosin kaukana Raamatun opetuksesta. Seurakuntatoimintaan ei tule sekoittaa uskonnollista viihdekristillisyyttä. Toiminnan tulee olla arvokasta. ”Käyttäytykää vain Kristuksen evankeliumin arvon mukaisesti,” Filip. 1:27. Vaikka sanoman sisällön puhtaus on tärkeintä, on pyhää arvokkuutta oltava myös ulkoisissa muodoissa. ” .. olkoon opetuksesi puhdasta ja arvokasta ja puheesi tervettä ja moitteetonta.” Tiit. 2:7,8. Villitsevää henkivaikutusta tulee varoa. 1 Tim. 4:1,2.

Gal. 1:8,9. 2:5,14. 2 Tim. 2:22. 2 Kor. 6:14-18.

Jumalan seurakunnan uuden kokouspaikan tarkoitus on olla kristillisenä toimintakeskuksena samalla tavoin ja samoilla toimintaperiaatteilla kuin Jerusalemissa ollut Yläsali (= oleskelutila. Apt. 1:13; 12:12.) tai Tyrannuksen koulu Efesossa (Apt. 19:9), jossa ”kaikki Aasian asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset, saivat kuulla Herran sanan”. Apt. 19:10. 20:7-11.

Olemme Jumalan työtovereina (2 Kor. 5:19 – 6:2), ottamassa vastaan Jumalalle rakkaita ihmisiä, joita Hän tahtoo lisätä yhteyteemme. Apt. 2:47.

Sielujen pelastuminen ja uskoon tulleiden opetus on toimintamme keskeinen tarkoitus.

Lähetyskäskyn antama toimenkuvamme on

1. tehdä opetuslapsia

2. kastaa uskoon tulleet

3. opettaa opetuslapsiksi tulleita. Matt. 28:19,20. Hebr. 2:3.4.

Toiminta tapahtuu raamatullisen seurakuntakäsityksen ja toimintamuotojen perustalla. Opetamme mm., että kullakin paikkakunnalla on ainoastaan yksi Jumalan seurakunta, joka koostuu kaikista saman paikkakunnan Jumalan lapsista. Tiit. 1:5. Ilm. 1:11. Myös maailmanlaajuisesti on vain yksi Jumalan seurakunta, ”yksi ruumis” (Efes. 4:4.), joka koostuu meistä kaikista uskoon tulleista. Tämän tähden emme ole mukana ekumeenisessa toiminnassa. Emme rakenna uskovien yhteyttä yli seurakuntarajojen, vaan ilman niitä.

Herätys alkaa toimia automaattisesti, kun Jumalan kansa, aluksi pienelläkin joukolla, tekee rehellisesti elämän suursiivouksen asettuen vilpittömästi rukoillen oikeaan sydämen tilaan (Room.6:22) ja aitoon Hengen hedelmän kantamiseen sydämen nöyryydessä. Gal. 5:22. ”Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia… ” Efes. 4:32. /

Jumala on aina halukas antamaan herätyksen. Ovi siihen on auki. Vastaanottokomitea on valmiina. Tähän saa jokainen tulla sisälle rukoillen ja parannusta tehden. ”Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina!” Luuk. 14:17.

Herätys on kaksiosainen. Ensin uskossa olevat heräävät alkaen viipyä rukouksessa, laittaen asiansa kuntoon Jumalan kanssa. Tämä uskovien herääminen ja raamatulliseen seurakuntayhteyteen tuleminen sitten saa aikaan pelastumattomien joukko-heräämisen ja pelastuksen vastaan ottamisen. ”.. että he olisivat täydellisesti yhtä (MIKSI?), että maailma ymmärtäisi.” Joh. 17:23. Efes. 5:14. Ilm. 3:2.

Jumala on johdattava uusia ihmisiä rakkauden ja totuuden ilmapiiriin, jossa heidät otetaan vastaan aidon ystävällisesti ja hyväntahtoisesti. Olemme kaikki Jumalalle yhtä rakkaita ja samanarvoisia. Siksi meidän tulee kohdella toisiamme ainutkertaisina ja arvokkaina yksilöinä. ”Tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta.” Filip. 2:2-4.

Näin Pyhä Henki saa toimintatilaa ja siinä vaikutuspiirissä ihmiset saavat kasvaa rauhassa. Kenenkään ei tarvitse esim. pelätä, että joku puhuisi hänestä pahaa takanapäin. Päinvastoin, tässä yhteydessä kaikki puolustavat toisiaan ja puhuvat toisistaan hyvää eivätkä kuuntele vikoilevia parjaajia. Sellaisten myyräntyö tulee katkaista alkuunsa. Parjaava kapinamieli on pahimpia seurakuntatyön vihollisia. Huono käytös rikkoo uskovien yhteyden. Mutta tämäkin asia on nyt siis korjattu. Meidän on vain huolehdittava, että puhdas tilanne säilyy. /

Herra, anna meille meidän syntimme anteeksi!

Hienotunteinen taidollisuus kuuluu meille kaikille. Muun muassa uusien mukaan tulevien kimppuun ei heti hyökätä rukoilemaan ja ”profetoimaan” tai selittämään uusia asioita. Ketään ei painosteta mihinkään, vaan kaikki toiminta, opetus, uhraaminen yms. tapahtuu vapaaehtoisuuden pohjalla ja sen mukaisesti, mitä kukin itsenäisesti kykenee omaksumaan. Esirukoustilannekin voi syntyä vasta sitten, kun asianomainen itse niin tahtoo.

”Anna ihmisten olla rauhassa” on hyvä ohje. Annamme siis toisillemme kasvurauhan ja ohjaamme jokaisen aloittamaan yhteydessä olemisen oppilaan paikalta. 1 Tim. 3:10.

Olemme jo kuulleet herätyksen ”sateen kohinaa”. 1 Kun. 18:41-45. Jumalan rakkaus toimii! Se on herätyksen alku. Joh. 13:34,35. Ihmissuhteiden kuntoon laittaminen on onnistunut. Kiitos Jumalalle! ”Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan (emme ole mollauskerho). Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.” Kol. 3:12-14. Yhteys rakkaudessa ja totuudessa on Jumalan tahto.

Turun Kristillinen Toimintakeskus toivottaa tervetulleiksi kaikki ihmiset, jotka tulevat nöyrällä sydämellä mukaan rakentamaan Jumalan seurakuntaa yhteisessä rintamassa. Toiminta tapahtuu Pyhän Hengen johdossa ja seurakuntavirkojen piirissä. ”Armo ja totuus tapaavat toisensa täällä, vanhurskaus ja rauha antavat suuta toisillensa. Uskollisuus versoo maasta, ja vanhurskaus katsoo Taivaasta. Herra antaa meille kaikkea hyvää!” Psalmi 85:11-13. 1 Kor. 4:2.

Weijo Lindroos