Uhraaminen

UHRAAMINEN JUMALAN SEURAKUNNAN TYÖHÖN.

Niin olkaa ylenpalttiset tässäkin rakkauden työssä!” 2 Kor. 8:7.

Jeesus osti meidät omikseen verellään ja kuolemallaan. Se oli suunnattoman kallis hinta: ”… sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista.” Ilm. 5:9. Kiitos Jumalalle!
Ristin sijaisuhri ei ole rahalla mitattavissa. Ette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niin kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan.” 1 Piet. 1:18-19. Jes. 55:1-3.
Pelastus on meille ilmainen. Mutta seurakunnan toiminta ja pelastussanoman eteen päin vieminen maksaa. 2 Kor. 1:16.

Raamatun mukaan eräs tapa osoittaa kiitollisuutta Jumalalle on antaa varoistamme Hänen seurakuntansa työhön: Kunnioita Herraa antamalla varoistasi ja kaiken satosi parhaimmasta, niin sinun jyväaittasi täyttyvät runsaudella …” Snl. 3:9,10. Mainitut ”jyväaitat” voitaisiin ajatella seurakunnan rahavaroiksi. Joka tapauksessa meidän on hyvä oppia uhraamaan varoistamme seurakuntatyöhön. Jyväaitta on siis eräänlainen yhteinen kukkaromme, josta hoidamme yhteiset menot, kokoustilan vuokra, painotuotteet, auttamiset yms.

Vanhassa lakiliitossa jokaisen tuli uhrata 10 % tuloistaan seurakunnan toimintaan. Jos joku ei tuonut täysiä kymmenyksiä, tulkittiin se Jumalalle kuuluvien varojen ryöstämiseksi. Mal. 3:8-10. Mutta uuden liiton uskoville ovat Vanhan testamentin asiat, esimerkiksi uhraaminen tullut täyttymykseensä. Emme anna pelkästään kymmenesosaa tuloistamme, vaan kaikki kuuluu Jumalalle. Apt. 2:44,45. Olemme antaneet elämämme Jeesukselle rahoinemme ja omaisuuksinemme. Elämämme kaikkineen kuuluu Jumalalle.

Mutta käytännössä vapaaehtoiset kymmenykset on uudessa liitossakin havaittu parhaaksi tavaksi pitää osallistumisemme hallinnassa. Matt. 23:23.
Monet kyllä toteavatkin, että kaikki kuuluu Jumalalle, mutta silti se on heille vääristynyt tarkoittamaan, ettei uhrata mitään, vaan muut saavat maksaa yhteiset kulut.
Aabraham antoi kymmenykset jo 400 vuotta ennen lakiliittoa. 1 Moos. 14:20. Se ei ollut lainomaista pakkoa, vaan hän antoi kymmenyksensä vapaaehtoisesti. Syy tähän hänen uhraamishaluunsa oli, että hän vaelsi Jumalan yhteydessä. Jumalan hyvyys sai sen aikaan. Me uuden liiton kristityt tahdomme vaeltaa Aabrahamin tavoin osallistumalla sydämemme halulla seurakunnan kuluihin (Gal. 3:7) sisäisen oikeamielisyyden vaikuttamana.

Iloista antajaa Jumala rakastaa!” 2 Kor. 9:7.
Kristittyjen yleinen tapa on näin tunnustautua Kristuksen evankeliumiin. ”kun he, tästä teidän palveluksestanne huomattuaan, kuinka taattu teidän mielenne (asenteenne) on, ylistävät Jumalaa siitä, että te näin alistuvaisesti tunnustaudutte Kristuksen evankeliumiin ja näin vilpittömästi olette ruvenneet yhteyteen heidän kanssaan ja kaikkien kanssa.” 2 Kor. 9:13.
K
ymmenysten uhraaminen ei siis ollut alkujaan lakiliiton määräys, vaan se jatkui siinä.

Kiitos Jumalalle, että saamme tässäkin asiassa olla mukana Jumalan työssä. 2 Kor. 8:1-5.

Katso lisäselvitystä:
Raha-asian opetus