Taivassanomat 3/2025

SEURAKUNNAN KOKOUSPAIKAN TARKOITUS

Uuden liiton seurakunta kokoontui alussa pääosin yksityiskodeissa. Mutta seurakunnan lisääntyessä kasvoi tarve alkaa toimia erikseen kokoustoiminnalle varatuissa tiloissa. Ristintyön ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen menivät opetuslapset heille jo ennestään tuttuun kokoontumispaikkaan: ”Silloin he palasivat Jerusalemiin vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan päässä. Sinne tultuaan he menivät siihen yläkerran huoneeseen, jossa heidän oli tapana kokoontua. Apt. 1:12,13. Siellä he alkoivat odottaa Jeesuksen antaman lupauksen täyttymistä: ”.. teidät kastetaan Pyhällä Hengellä..” .. Apt. 1:5. ”Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, ja te tulette olemaan minun todistajani .. aina maan ääriin saakka.” Apt. 1:8. Siinä yläsalissa saivat noin 120 (Apt. 1:15) Jeesuksen ensimmäistä opetuslasta kokea lupauksen täyttymyksen: ”Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä tuli taivaasta humaus, niin kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko huoneen, jossa he istuivat. He näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat heidän itse kunkin päälle, ja he täyttyivät kaikki Pyhällä Hengellä ja alkoivat puhua muilla kielillä sen mukaan, mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.” Apt. 2:1-4. Siellä Pietari piti kristinuskon ensimmäisen saarnan (Apt. 2:14-36), jonka tuloksena opetuslasten joukkoon tuli lisää noin 3000 henkeä. Apt. 2:41. Näin seurakunta alkoi toimintansa lähetyskäskyn opettamalla tavalla. Mark. 16:15-20.

Pääasia oli, että ihmisille kerrottiin Jeesuksesta, joka oli ristillä sovittanut synnit sijaisuhrillaan, verellään ja kuolemallaan. ”Tämän kuullessaan he saivat piston sydämeensä (heidän omatuntonsa heräsi ja heidät valtasi synnintunto), ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tehdä?” Apt. 2:37.Kuulijat ymmärsivät, ettei heidän suhteensa Jeesukseen ja ristintyöhön ole kunnossa vaan he elävät synnin tilassa. ”Pietari vastasi: Kääntykää ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te(kin) saatte Pyhän Hengen lahjan.” Apt. 2:38. Ne, jotka ottivat Pietarin sanat vastaan (jae 38), kastettiin..” Apt. 2:41. Uudestisyntyneet ja sitten kastetut tarvitsemme muiden uskovien yhtyettä saadaksemme opetusta. Matt. 28:19,20. Apt. 2:42. Efes. 4:11-16. ym.

Lisää kokouspaikkoja.
Aivan seurakunnan alkuvaiheessa opetuslapset saivat kokoontua Salomon temppelin pylväskäytävässä; muutaman kerran vielä itse temppelissäkin. Apt. 3:11. 5:12, 19,20. / Joh. 9:22.
Kun evankeliumi meni eteen päin, he saivat käyttöönsä Tyrannoksen koulun Efeosssa. Apt. 19:9. Se oli Jumalan siunaama Toimintakeskus, jossa ”kaikki Aasian asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset, saivat kuulla Herran sanan”. Apt. 19:10. 20:7-11.
Apt. 12:12,13. Room. 16:5: 1 Kor. 16:19; Kol. 4:15; Filem. 2. Ym.

Aika pian ristintyön jälkeen opetuslapset oppivat ymmärtämään uuden liiton ”temppelitotuuden”: ”Korkein ei asu käsin tehdyissä temppeleissä.” Apt. 7:48. ”Ettekö tiedä, että TE olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä.” 1 Kor. 3:16. 2 Kor. 6:16. Ef. 2:22. 1 Tim. 3:15. Hebr. 3:6. Ainoa Jeesuksen Kristuksen perustama seurakunta (Matt. 16:18; Joh. 2:19-22) on Hänen opetuslapsistaan koostuva Jumalan seurakunta. 1 Kor. 1:2. 12:27. Mutta kokouspaikat eivät ole seurakuntia.

Ehtoollisen vietto kodeissa opettaa.
Paavali joutui ojentamaan korinttilaisia ehtoollisen vietosta, johon oli lisätty syöminen. Paavali sanoi sellaista Jumalan seurakunnan halveksimiseksi: ”Teidän kokoontumisenne ei ole Herran aterian nauttimista (MIKSI?), sillä syötäessä kukin nauttii omia ruokiaan, niin että toinen on nälissään ja toinen juovuksissa. Eikö teillä ole kodit syömistä ja juomista varten? Vai halveksitteko te Jumalan seurakuntaa ja häpäisette niitä, joilla ei ole mitään? Mitä minä sanoisin teille? Kiitänkö teitä? Tässä asiassa en kiitä. Olen saanut Herralta sen, minkä olen myös ilmoittanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona Hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Samoin Hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.” Sillä niin usein kuin syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun Hän tulee.
Joka siis kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljasta, on syyllinen Herran ruumiiseen ja vereen. Tutkikoon siis ihminen itseään ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta. Sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo itselleen tuomion. Sen vuoksi teidän joukossanne on paljon heikkoja ja sairaita ja monet ovat nukkuneet pois. Mutta jos me tutkisimme itseämme, meitä ei tuomittaisi. Mutta kun meitä tuomitaan, se on meille Herran kuritusta, ettei meitä yhdessä maailman kanssa tuomittaisi kadotukseen. Odottakaa siis toisianne, kun kokoonnutte aterioimaan. Jos jonkun on nälkä, syököön kotonaan, ettette kokoontuisi tuomioksenne.” 1 Kor. 11:23-34.
Nälkään syöminen siis poistettiin seurakunnan kokoustilasta ja ehtoollisen vieton yhteydestä. Tämä opetus erottaa seurakunnan kokoustilan olemaan vain uskossa olevien hengellistä toimintaa varten. Ruokailut yms. toiminnat tulee siirtää muihin huoneisiin.
Silloin ei ollut sosiaalijärjestelmää, että yhteiskunta olisi huolehtinut vähäosaisista. Sen tähden Pyhä Henki johdatti seurakuntapalvelijat pitämään huolta seurakunnan köyhistä. Apt. 6:1-7. Sellaista toimintaa ei seurakunnassa nykyisin enää tarvita samassa mittakaavassa, koska uskossa olevatkin osallistuvat yhteiskunnan järjestelmään maksamalla veroja ja ottaen vastaan avustuksia. Room. 13:6. Avustuspalvelus keskittyi siis uskossa oleviin, ei jumalattomiin: ”… Te olette vahvistaneet jumalattoman käsiä, ettei hän kääntyisi pahalta tieltään ja saisi elää.” Hes. 13:22. 34:4. 2 Kor. 9:12. Vertaa Aam. 4:6-12.
Kokouspaikassa ei ole kirjamyyntiä tms. myyjäisiä ja bisnestä. Kolehtia ei kerätä.

Ajatuksia kokouksistamme:
”Kuinka siis on, veljet? Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen selitys. Kaikki tapahtukoon rakentumiseksi.” 1 Kor. 14:26. Tämä tarkoittaa, että kaikki seurakunnan yhteydessä olevat saavat toimia. Mutta kenenkään ei ole pakko osallistua, eikä ketään painosteta esim. puhumaan.
Jokainen kokoukseen tullut osallistuu toimintaan jo pelkällä läsnäolollaan ja sydämessään rukoillen, ja mm. yhteislauluissa, rukoushetkissä sekä kuunnellen puheita ja armolahjojen toimintaa sekä istumalla penkissä antaen Pyhän Hengen vaikuttaa siunaavaa vaikutustaan ympärilleen. Raamattu ei opeta kirkonmenoja yms. ennalta valmistettua uskonnollista muotomenoa.
Kaikki saavat siis olla rauhassa paikallaan. Heitä ei tule millään tavalla hätyytellä tai painostaa tekemään jotain, vaan antaa Pyhälle Hengelle tilaa toimia ja tuoda Jumalan siunausta elämäämme. Hän nostaa esille tehtävät ja armoitukset. Ja esirukoilijat ovat tuomassa kokoukseen oman suuren osuutensa. Rukoilemme aina jo etukäteen siunausta kokoukseen. Tähän tehtävään pystyvät kaikki osallistumaan.

Kiitos Jumalalle!
Juud. 20,21.

Lisää aiheesta:
Taivassanomat 7/2020: Raamatun opetus seurakunnasta

Avustustoiminta:
Diakonit seurakunnan varojen hoitajina

Weijo Lindroos
Turku