Kotikokoukset

Jumala tahtoo koota kansansa yhteen, Raamatun opetusten sisälle, jossa keskeinen Henkilö on Jeesus Kristus. Hän on ainoa syntiemme sovittaja ja ovi Jumalan yhteyteen. Joh. 10:9.
Tarkoitus on kokoontua uskonelämän vahvistumiseksi sekä seurakunnan rakentumiseksi. Efes. 4:11-16.
Jotkut ajattelevat, että kristityt voivat olla yhtä vain sitä varten rakennetussa rukoushuoneessa, esim. kirkossa. Mutta kirkkoja tai edes kirkko-sanaa heillä ei ollut käytössä. Seurakunta oli ekklesia, uskossa Jeesukseen olevien ihmisten yhteisö. Raamattu opettaa, että kotikokoukset olivat seurakunnan alussa yleisin kokoontumismuoto ja toiminnan perusta. Apt. 20:20; Room. 16:3-5; 1 Kor. 16:19; Kol. 4:15. He tunsivat opetuksen, että ”Korkein ei asu käsin tehdyissä huoneissa.” Apt. 7:48.

Paavali lähetti terveiset ”sekä sisarellemme Apfialle, taistelutoverillemme Arkippokselle ja sinun kodissasi kokoontuvalle seurakunnalle.” Filem. 1:1-2. ”Johanneksen äidin talo” oli yksi heidän kokouspaikkansa. Apt. 12:12. Samoin Yläsali. Apt. 1:13. Efesoksessa heillä oli käytössään koulurakennus, johon koottiin väärään opetukseen eksyneet takaisin oikean opetuksen pariin: ”Mutta kun muutamat paaduttivat itsensä eivätkä uskoneet vaan puhuivat pahaa Herran tiestä kansan edessä, hän meni pois heidän luotaan, erotti opetuslapset heistä ja keskusteli joka päivä Tyrannoksen koulussa.” Apt. 19:9. Kirkkorakennuksia ei apostolisena aikana ollut. Ja synagoga oli heiltä suljettu. Joh. 9:22.
”He määräsivät hänelle päivän, ja silloin heitä tuli vielä useampia hänen luokseen majapaikkaan. Aamuvarhaisesta iltamyöhään hän selitti heille Kirjoituksia, alkaen Mooseksen laista ja profeetoista, ja todisti Jumalan valtakunnasta yrittäen saada heidät vakuuttumaan Jeesuksesta.” Apt. 28:23. / ”Paavali asui omassa vuokra-asunnossaan täydet kaksi vuotta ja otti vastaan kaikki, jotka tulivat hänen luokseen.” Apt. 28:30.

Jerusalemissa olevalla Jumalan seurakunnalla täytyi olla satoja kotikokouspaikkoja, koska heitä oli kymmeniä tuhansia. Apt. 21:20. Ja ”Pietari kiersi kaikkien luona..” Apt. 9:32. Mutta heillä oli yksi seurakunta jokaisessa kaupungissa (Ilm. 1:11), jossa oli ainoastaan yksi vanhimmisto (Tiit. 1:5), joilta mentiin kysymään neuvoa riitakysymyksissä. Apt. 15: 22. Edelleen on hyvä toimia samoin, kysyä neuvoa alkuajan uskovilta. Apt. 15:6. 1 Joh. 1:3. ”Seuratkaa heidän uskoaan.”Hebr. 13:7. / 1 Kor. 1:10.
Raamatun opetus ja alkuseurakunnan esimerkki on oppisuuntauksemme: ”Ne, jotka ottivat Pietarin sanat vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä. He pysyivät apostolien opetuksessa, keskinäisessä yhteydessä, leivän murtamisessa ja rukouksissa.” Apt. 2:41,42. Vanhimmat ja sananopettajat auttavat uskovia pysymään siinä. 1 Tess. 5:12,13. Se ei edellytä, että heidän pitäisi olla mukana jokaisessa kotikokouksessa.
”Olkaa johtajillenne kuuliaiset, totelkaa heitä, sillä he valvovat teidän sielujanne niin kuin ne, joiden on tehtävä tili. Näin he voivat tehdä työtään iloiten, ei huokaillen, sillä se ei teitä hyödyttäisi.” Hebr. 13:17. 1 Piet. 5.
Seurakuntaa eivät siis saa hallita maalliset yhdistykset ja niiden taustalla olevat viranomaiset.

Kotikokouksissa tapahtuu uskovien yhteen liittyminen ja kasvaminen uskossa. ”Te ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette samaa kansaa (Israelin)pyhien kanssa ja Jumalan perheväkeä, apostolien ja profeettojen perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus.Hänessä koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa. Hänessä tekin rakennutte yhdessä muiden kanssa Jumalan asumukseksi Hengessä.” Ef. 2:19-22.
Me uskossa olevat olemme ”Kristuksen ruumiin temppeli” jonka Hän perusti kolmessa päivässä näkyvän temppelin tilalle, joka hajotettiin maahan. Joh. 2:19-22. Matt. 24:2.

”Rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhrataksenne hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.” 1 Piet. 2:5.
”Jumala on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, Hänen, jossa meillä on lunastus, syntien anteeksi saaminen.” Kol. 1:13,14.
”Tiedättehän, että teitä ei ole lunastettu isiltä perimästänne turhasta vaelluksesta katoavilla aarteilla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, kuin virheettömän ja tahrattoman Karitsan, kalliilla verellä.” 1 Piet. 1:18,19.

Siunaten,
Weijo Lindroos