Jumalan seurakunta perustettiin ristillä Jeesuksen sovintoveren ja ylösnousemuksen kautta. Joh. 2:19-22. 1 Piet. 1:3. Se täytettiin Pyhällä Hengellä helluntaipäivän henkikasteessa. Ja lähetyskäskyn antamisen jälkeen kaikki uskoon tulleet kastettiin upotuskasteella vedessä Jeesuksen Kristuksen nimeen. Apt. 2:38,41. Tästä alkoi seurakunnan kokoaminen ja järjestäytyminen paikkakunnittain. Joh. 11:52. Armolahjat alkoivat toimia, sekä vähitellen myös erilaiset seurakunnan palvelutehtävät.
Jumala tahtoo johdattaa jokaisen omansa seurakuntayhteyteen ottamaan vastaan oman paikkansa ja elämänsä tarkoituksen. Pyhä Henki jakaa armolahjoja, armoituksia, Hengen hedelmiä ja mitä moninaisimpia osallistumismuotoja seurakunnan rakentumiseksi. Mutta mistä löytyy tehtävien vastaan ottajia? Lue Room. 12:6-8. Gal. 5:22. Efes. 4:11-16. Jumalalla on tehtävä ja hyvä suunnitelma jokaista varten. Ja kaikki mukana olevat ovat tarpeellisia. Esimerkiksi saarnojen kuuntelijat ovat oleellinen osa seurakunnan toimintaa.
Seurakuntapalvelija, diakoni, on eräs seurakuntaan asetettu virka, palvelustehtävä. Tämä tehtävä alkoi puutteenalaisten auttamisesta. Apt. 6. Se asetettiin seurakuntalaisten auttamiseksi. Seurakunta Raamatussa tarkoittaa uskoon tulleita, parannuksen tehneitä ja sen jälkeen upotuskasteella vedessä kastettuja ihmisiä (Apt. 2:41), ei ihmisten perustamia kirkkoja, laitoksia, yhdistyksiä yms.
Jeesuksen sovintoverellä ostetut ihmiset ovat edelleen ainoa Jumalan seurakunta. Ilm. 1:5,6. 1 Piet. 1:18,19.
Tehtävät on asetettu siis raamatullisesti järjestäytyneeseen paikallisseurakuntaan. Mm. Tiit. 1:5.
Alkuseurakunnasta sanotaan: ”Heidän joukossaan ei ollut ketään puutteenalaista, sillä kaikki, jotka omistivat maatiloja tai taloja, myivät ne, toivat kauppasumman ja panivat sen apostolien jalkojen juureen, !!! ja jokaiselle jaettiin kunkin tarpeen mukaan.” Apt. 4:34-35. Huomaa mainittu monikkomuoto; ”maatiloja tai taloja”. Ylimääräiset myytiin. Mutta omaisuuden myymistä ei annettu seurakunnalle käskyksi. Tässä vain todetaan, että jotkut tekivät niin.
Alkuaikana Jumalan siunaus vaikutti uskovissa voimakasta uhrimieltä. Kaikkien yhteinen halu oli huolehtia seurakunnan yhteydessä olevista köyhistä. Niitä silloin riitti, koska yleistä sosiaalihuoltoa ei ollut. Gal. 2:10.
Mutta mihin ja kenelle uhrataan? Tapa viedä rahaa ”apostolien jalkojen juureen” ei edustanut asian lopullista muotoa. Siihen tilanteeseen syntyi diakonin virka. Jumala tahtoi vapauttaa apostolit omaan tehtäväänsä, mm. viemään sanomaa Jeesuksesta ”maailman ääriin” (Apt. 1:8) ja sitten järjestää uskoon tulleet toimimaan seurakuntana. Se oli heidän tehtävänsä. Ja sen tehtävän edestä piti poistaa esteet valitsemalla diakonit hoitamaan ja johtamaan auttamistyötä.
Diakonin tehtäväkuvaus:
”Ne kaksitoista kutsuivat koolle opetuslasten joukon ja sanoivat: ”Ei ole sopivaa, että me ruuan jakelun vuoksi lyömme laimin Jumalan sanan.Valitkaa siis keskuudestanne seitsemän miestä, joista on hyvä todistus ja jotka ovat täynnä Henkeä ja viisautta, niin me asetamme heidät tähän tehtävään. Me itse tahdomme pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa.” Tämä puhe oli kaikkien koolla olevien mieleen. He valitsivat Stefanoksen, miehen, joka oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä, ja Filippoksen, Prokoroksen, Nikanorin, Timonin, Parmenaksen ja Nikolaoksen, antiokialaisen käännynnäisen. Nämä tuotiin apostolien eteen, ja apostolit rukoilivat ja panivat kätensä heidän päälleen. Jumalan sana levisi ja menestyi.”Apt. 6:2-7.
Näin diakonit alkoivat huolehtia srk.n yhteisestä ”kukkarosta”. Joh. 12:4-6. Siitä alkoi seurakunnan palvelijan, diakonin, virka. He pitivät luetteloa avustusta tarvitsevista seurakuntalaisista. 1 Tim. 5:9. Myöhemmin tähän tehtävään valittiin myös sisaria. Muun muassa 1 Tim. 3:11. mainitut vaimot saattaa tarkoittaa naispuolisia diakoneita. Mutta myöhemmin tulee hyvin selväksi, että naisia oli seurakuntapalveljoina: ”Suosittelen teille sisartamme Foibea, joka on Kenkrean seurakunnan palvelija (kreik. ekklesias diakonon)” Room. 16:1. Tämä sisar Foibe oli ”ollut avuksi monelle”. (jae 2). Saattaa siis olla, että seurakuntapalvelijat ovat tarkoitetut olemaan avuksi monissa muissakin käytännön avustamistoiminnoissa; luultavasti myös sielunhoitajina. Tätä kuvaa mielestäni opetus, että heidän tulee olla ”kunnioituksen arvoisia ja puheissaan luotettavia” sekä ”säilyttää uskon salaisuus puhtaassa omassatunnossa”. 1 Tim. 3:8-13. Kuullessamme luottamuksellisia asioita on meidän aina muistettava Raamatun pyhä opetus: ”.. älä ilmaise toisen salaisuutta.” Sananl. 25:9.
Kun diakonin virka saadaan toimimaan, voivat seurakuntalaiset tietää kenen puoleen kääntyä elämän murheissa ja vaikeuksissa, ja kenen kanssa voi rukoilla ja keskustella luottamuksellisesti kaikista elämän tilanteista. Mikä tahansa asia painaa sydäntä, voit ottaa ensin yhteyttä seurakuntapalvelijoihin. – Nyt rukousta, että Jumala johdattaa tämänkin tehtävän toimimaan.
Ahdistavassa ajassamme näemme ympärillämme paljon sairaita ja kärsiviä, monenlaisten kipujen ja tuskien ahjossa kilvoittelevia lähimmäisiä. Monilla on myös sisäisiä vammoja, haavoja, rikkinäisyyksiä. On masennusta, yksinäisyyttä, surua ja hylätyksi joutumista, rikkoontuneita ihmissuhteita ja pettyneisyyden tuskaa. On myös vaikeita psyykkisiä sairauksia. Siksi jokaisen kristityn tulee olla valmis auttamaan lähimmäistään, eikä sysätä auttamiskuormaa vain joidenkin harteille. Rukousta asian puolesta, että Jeesus saa olla perimmäinen auttamistyön johtaja.
Seurakunnan hyväksi ”kukkaro”-systeemiksi on havaittu Suomen lain mukainen rekisteröity yhdistys. Ja yhteisestä kassasta huolehtiminen tulee luovuttaa diakoneille, jotka ovat seurakunnan valitsemia ja siunaamia rehellisiä, luotettavia ja vastuunsa tuntevia (1 Tim. 3:8-13) sekä Pyhällä Hengellä täytettyjä. Apt. 6:3. Tätä samaa rehellisyyttä, hyväntahtoisuutta ja oikeamielisyyttä Jumala tahtoo kasvattaa jokaiseen omaansa. Ja kaikkien tehtävien tulee toimia vanhimmiston alaisuudessa. Näin Jesus voi olla todellisesti seurakunnan Johtaja, Ylipaimen.
Diakonit olivat alussa yhdessä vanhimmiston ym. seurakuntatyöntekijöiden kanssa vastaamassa paikallisten seurakuntien toiminnasta. Opetuskirjeet osoitettiin paimenille ja diakoneille, mm. Filippissä: ”..kaikille Filippissä oleville pyhille Kristuksessa Jeesuksessa sekä seurakunnan kaitsijoille (eposkopos) ja seurakuntapalvelijoille (diakonois).” Filip. 1:1.
Nämä tehtävät eivät ole ”palkkapaimenvirkoja”, vaan ne hoidetaan oman työn ohessa. Apt. 20:33-35.
Kaikille seurakunnan työntekijöille on annettu siunaava elämän ohje: ”Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. ” Room. 12:16. Hebr. 13:5. Seurakunnassa ei kenenkään sovi olla rahanahne. 1 Tim. 3:3.
Tehtäviin siunaaminen.
Seurakunnan palvelutehtäviin valitut asetetaan toimeensa seurakunnan kokouksessa julkisella siunaamisella kätten päällepanemisen kautta. Tämä tapa on aina kuulunut Jumalan seurakunnan oppiin, jo vanhan liiton ajoilta alkaen. ”Pane oikea kätesi hänen päänsä päälle.” 1 Moos. 48:14-18. ”Joosua, Nuunin poika, oli täynnä viisauden henkeä, sillä Mooses oli pannut kätensä hänen päälleen.” 5 Moos. 34:9. Apt. 9:17-20. 13:1-4. ym.
Kätten päällepaneminen on eräs Kristuksen opin alkeista. Hebr. 6:1-2. Näin siunaamme uskovia seurakuntayhteyteen sekä tehtäviin. 2 Tim. 1:6. Rukoillessa käsi laitetaan pään päälle, ei olkapäille tm.
Seurakuntavirkoja ei kukaan voi itse ottaa. Hebr. 5:4. Efes. 4:11-16. Eikä tehtäviin myöskään voida suinpäin siunata. ”Heitäkin koeteltakoon ensin, sitten palvelkoot, jos ovat nuhteettomat.” 1 Timot. 3:10 (8-13).
Pyhä Henki on johdattava rukoilevaa uskovien joukkoa niin, että ennallistetussa Jumalan seurakunnassa on oleva alkuseurakunnan tavoin vanhimmisto sekä diakonit, jotka huolehtivat raha-asioista ja yhteydessä olevista köyhistä sekä muistakin kärsivistä.
Tämä on raamatullinen suuntamme.
W.L.
Asiasta lisää näissä linkeissä:
Uhraaminen
Raha-asian opetus
Taivassanomat 7/2019